Pikkujoulussa

Tuulen tuivertaessa ja kirpeässä pakkasessa saavuimme viettämään pikkujoulua ensi kertaa Kemin kirjaston Tuulenpesään 13.12.2022. Jouluglögin jälkeen pääsimme vauhtiin. Annan johdolla keskustelimme ensin Ringin tulevasta toiminnasta, esimerkiksi Rinkilä-kokoontumiset aloitetaan kevätkaudella tuntia aikaisemmin kuin ennen eli klo 16. Kevään juhlaakin 25.3. puitiin. - Elsa on ahkeroinut myymässä antologiaa eri liikkeissä.

Jouluisen tietokilpailun voitti Toini ja sai palkinnoksi mainetta ja kunniaa. Muutamaa joululaulua kajautimme säkeistön verran. Mitäpä olisi pikkujoulu ilman torttukahveja, pipareita ja suklaata. Saimme myös herkutella Elsan leipomilla kampanisuilla.

Kuva: Mari Verronen