Sinikka Lappeteläinen:

Hukassa

Tauno ei tuntenut poikaansa Makea viuhtoessaan keppinsä kanssa osuusliikkeen edestä linja-autoasemalle päin. Siellä Tauno oli käynyt syömässä, niin kuin joka päivä, lihapullat ja pottumuusin.

Taunon rollaattori oli kadonnut. Joku oli varmasti varastanut sen! Varmuuden vuoksi hän oli ontunut mutkan osulan nurkalla. Ettei vaan vempain ollut jäänyt sinne tuttuja porisuttaessa? Vaan jospa se olikin odottanut häntä linja-autoaseman portaan juuressa kuten ennenkin. Ei, kyllä hän olisi sen huomannut. Vai menikö hän jotenkin sekaisin siitä baaritytöstä? Siitä, joka hymyili makeasti ja sai Taunon tärisemään niin että tarjotin oli kädestä pudota. Tuollaisen kun saisi vielä puristaa syliinsä ja pitää siinä lopun ikäänsä. Siinä se hyrisisi tyytyväisyyttään, kun hän silittelisi sitä varovasti karheilla kourillaan.

Kuin jostakin syvyyksistä, mutaisen lammen pohjalta, ryöpsähti Taunon tajuntaan kirkkaasti pulppuava lähde: Vilma! Vilmahan se oli. Ihana, iloinen Vilma. Kyllä hän sen vielä nappaisi.

Yhtäkkiä Tauno oli tuntenut baaritiskin ääressä kirvelevää naisen ikävää, tällä tapaa ensimmäisen kerran Vilman kuoleman jälkeen. Nyt hän oli menossa uudelleen linja-autoasemaa kohti. Sisälle hän ei enää kehtaisi. Tauno halusi vain tarkistaa, olivatko rosvot palauttaneet hänen ooppelinsa entiselle paikalleen. Kun eivät vain olisi romuksi potkineet.

- Jospa se on jäänyt kotiin, Make ehdotti.

Tauno ei antanut periksi. Menopeli oli löydettävä. Keppi oikein vapisi miehen kädessä.

- Viedään nämä ostokset sinun jääkaappiin. Etsitään sitten yhdessä.

Monisanaisen maanittelun jälkeen Tauno suostui viimein poikansa kyytiin. Hän halusi odottaa autossa, kun Make vie sapuskat kylmään.

- Mikäs se tuolla on? Varaston seinää vasten?

- Ne perkeleet on tuonu sen takasin!

Tauno melkein hölkkäsi tutkimaan, oliko laite varmasti hänen. Liikkeissä vilahti samaa notkeutta, joka erotti Taunon muista silloin, kun hän vielä kilpaili parketeilla tavallisten varpaille tallaajien kanssa. Turhaan ei häntä ollut Paloksi kutsuttu. Latasipa naapurin mies kerran hänen vuokseen eukolle nyrkin tämän venähtäneen saunareissun takia. Luuli hänen sen kanssa kuppelehtineen.

Kärry varaston seinustalla vaikutti jotenkin tutulta. Tauno vilkuili epäluuloisena ympärilleen. Halusiko joku ryöstää hänen armaansa? Mitä tuo autokin tuossa vonkasi?

Make heilautti kättä ja lähti. Kivet vain lentelivät auton renkaista.

Tauno varmisti vielä, että ketään ei näy. Hän keikautti sitten kulkuneuvon nurin varastoon. Tauno ei välittänyt, vaikka keppi oli hätäkässä hukkunut. Olihan hänen rakas rollaattorinsa taas kerran varmassa tallessa. Vai oliko se hänen? Ihan kelpo peli, olkoon kenen tahansa!

Takaisin sivulle Proosa