Onnellisten saari

Toini Marjamaa:

Heikki Aittokoski: Onnellisten saari. Matka täydelliseen yhteiskuntaan, HS kirjat 2020.

Toimittaja Heikki Aittokoskea kiinnostaa, mitkä ovat ne ainekset joista maailman onnellisimmiksi valitut maat ja kansat ovat onnensa saaneet, ja lähtee etsimään niitä eri puolilta maailmaa. Hän matkustaa Utopia-kirjailija Thomas Moren Lontooseen, bruttokansanonnea mittaavaan Bhutaniin, floridalaiseen Disney-onnela Celebrationiin, armeijansa lakkauttaneeseen Costa Ricaan, timanttirikkaaseen Botswanaan, hyggestään tunnettuun Tanskaan sekä maailman onnellisimpana pidettyyn maahan, Suomeen.

Utopia on mielestäni jonkinlainen saavuttamaton unelma, utopisteille on vähän naureskeltu, mahdottoman haaveilijoiksi pilkattu. Aittokoski paneutuu Utopian isään, Thomas Moreen ja hänen aikakautensa maailmaan. Hän otsikoi erilliset tekstinsä.

Johdanto: Lontoo: Cocney-pojan suuri utopia

Thomas More syntyi Lontoossa helmikuussa 1478. Hänen kaulansa katkaistiin heinäkuussa 1535. Väliin mahtui 21000 päivää, joiden aikana maailma muuttui. Näiden päivien Thomas Moren jalanjälkiä kirjailija seuraa aina Towerin mestausmäelle, missä olevalle listalle Morekin sai nimensä. Ennen mestausta hän kuninkaan toivomuksesta ilmoitti olevansa ensin Jumalan ja sen jälkeen kuninkaan palvelija. Ehkä More oli ehtinyt sanoa kaiken tarvittavan: ”Sillä voiko kukaan olla rikkaampi Utopian asukasta, joka saa iloisin ja rauhallisin mielin elää kaikista huolista vapaana.” Utopia valtakuntana on edelleen vain Utopia. Mielestäni saa ollakin, kuulostaa vähän tylsältä asuinpaikalta.

1. Utopian, täydellisen onnelan etsijä, aloittaa matkansa Himalajan juurella sijaitsevasta Bhutanista.

Bhutan: Bruttokansanonnela

”Syrjäisessä ja köyhässä maassa kasvatetaan bruttokansanonnea ja vaalitaan pyhän hullun, mahtipeniksestään kuulun Drukpa Kunleyn muistoa. Onnellisuuden takuumiehenä on lohikäärmekuningas, jota kaikki rakastavat, koska hän on sen ansainnut. Mutta pienessä Betshan kylässä etsijästä alkaakin tuntua siltä, että talouskasvulla voisi olla melkoinen merkitys elämänlaadun parantamisessa.” On Bhutanissa sentään oikeakin kuningas, josta maan kansallislaulu ”Hän on Bhutanin Kuningas, kallisarvoinen hallitsija. Pysyköön Hänen olemassaolonsa muuttumattomana, menestyköön Kuningaskunta Kukoistakoot Valistuneen opetukset Paistakoon rauhan ja onnellisuuden aurinko kaikelle kansalle.”

Kuulostaa täydelliseltä Utopialta, valtion ja hallinnon tärkein tavoite on kansan onnellisuus, onko Himalajan juurella oleva pieni kansa todella löytänyt alkuperäisen Paratiisin. Buddhalaiset uskovat vahvasti uudestisyntymään. Jos tappaa kulkukoiran, ei synny uudestaan ihmisenä. Aittokosken 33-sivuinen, tiivis kertomus valaisee hyvin maan onnellisuuden perusteet.

2. Pienen Bhutanin jälkeen Aittokoskien onnelan etsintä jatkuu Yhdysvaltoihin.

Yhdysvallat: Kaupunki kuin juhlaa

Utopian etsijä vuokraa Philadelphiasta bensiinipihin henkilöauton ja lähtee ajamaan kohti Floridaa. Tämänkin 1800 kilometrin pituisen matkan ”jalona päämääränä” on onnellisuuden tavoittelu, Sen saavuttaminen on kuitenkin vaikeaa, koska demokratia ja kapitalismi ovat ihmisen vajavaisia luomuksia. Yhdysvallat on kirjoittajan mukaan yhtä suurta ristiriitaa. Se on arvoitus, jonka vaikutusta elämäämme emme pysty oikein ymmärtämään. Siksi kirjoittaja suhtautuu pelokkaan epäluuloisesti jopa virginialaisen halpahotellin suihkukoppiinkin.

”Matka päättyykuitenkin onnellisesti.

Päätepisteenä on eräänlainen Utopia.”

Yhdysvallat on niin paljon Bhutaniaa suurempi maa, että Utopian etsimiseen ja sen kertomiseen kuluu huomattavasti enemmän aikaa ja sivuja. Loppupäätelmänksi kirjoittaja on valinnut Alexis de Tocquevillen kirjasta (1840) Demokratia Amerikassa:

”Amerikassa taas näin mitä vapaimpia ja valistuneimpia ihmisiä, joiden olot ovat

maailman onnellisimmat. Silti jonkinlainen pilvi näytti aina varjostavan heitä.”

3. Onnellisimpien maiden joukkoon kuuluu myös Costa Rica.

Costa Rica: Suotuisa katve

Siellä Utopian etsijä kohtaa seitsemän lapsen isän, torilla avokadojen myyjän, joka voitti lotossa suuren potin ja antoi kaiken pois. ”Miksi Costa Rica on niin paljon onnellisempi kuin naapurimaansa? Miksi sillä ei ole edea armeijaa?” Näitä kysymyksiä kertoja pohtii. Hän päätyy Karibianmeren rannikolle Kolumbuksen jäljille, syrjäisen Turrialban parturiputiikkiin ja lopulta Santo Tomasin vuoristokylään, jossa on meneillään suomalaisille tärkeä operaatio, kahvin sadonkorjuu.

Ennen varsinaista onnen etsimiskertomustaan Aittokoski liittää alkuun eräänlaisen julistuksen:

”Intohimot, jotka tekevät ihmisistä taipuvaisen tahtomaan rauhaa ovat: kuolemanpelko, halu saada asioita, jotka ovat välttämättömiä täyttämään elämisentarpeet; ja toivo siitä, että omalla työteliäisyydellä voi saavuttaa ne” (Thomas Hobbes: Leviathan, 1651)

Kylässä asuu ilmeisesti rehellistä väkeä, avocadokauppias voi huoletta jättää kojunsa ja tuoda lottovoittajan häntä kysyneen kertojan luo. Heti saatuaan tiedon voitostaan tämä oli soittanut 88-vuotiaalle äidilleen ja käskenyt hänen istua tukevasti alas. Äiti oli ihmetellyt, miksi poika itki, tämä oli kertonut voitostaan ja sanonut: ”Äiti, sinäkin olet voittanut.” Heti rahat saatuaan poika oli antanut äidilleen maan rahassa 10 miljoonaa eli viidenneksen voitostaan. Tämän jälkeen hän oli tilannut taksin ja kiertänyt jakamassa rahaa lapsilleen ja näiden äideille, voittokupongin myyjälle, vaatekaupan myyjälle, siksi että tämä oli takoudellisissa vaikeuksissa. Hän oli onnellinen mies.

4. Seuraava matka vie Utopian etsijän ja meidät hänen kanssaan toiseen maanosaan, Afrikkaan.

BOTSWANA: Kalahari huohottaa

Tässä neljännessä etsintämatkassaan Heikki Aittokoski hakee Utopiaa Afrikasta, Botswanasta, missä hän tapansa mukaan tapaa ihmisiä, tutkii ja osallistuu erilaisiin tilaisuuksiin. Kogomotso Phatsima oli lapsena haaveillut lentäjän urasta, kirjoittaja ihmettelee ja ihastelee pääkaupunki Gaboronon tylsyyttä, Lobatsen kaupungissa joutuu salapoliisiksi. Afrikan ihmeeksi kutsutun Botswanan hohto himmenee vähitelle.

Phatsiman ollessa lapsi tyttöjen ei kannattanut edes haaveilla lentäjän urasta. Seitsenlapsinen maanviljelijän perhe oli köyhä, riisi olisi ollut herkkua, mutta sitä he voivat syödä vain jouluna. Nyt 34-vuotiaana hän on Botswanan ilmavoimien lentäjä, kapteeni Phatsima. Captain. Se ei ole ihme, vaan määrätietoisen, huippuälykkään naisen saavutus. Botswanan ilmavoimat ovat värvänneet ensimmäiset neljä naispuolista lentäjäoppilasta v. 2009. Phatsima oli siihen mennessä päättänyt matematiikan ja fysiikan opintonsa Botswanan yliopistossa erinomaisin arvosanoin. Armeijassa hän sai taistelukoulutusta: johtamista, ampuma-aseiden käyttöä ja taktiikkaa.

Käsitykseni Afrikan naisten asemasta, ainakin Botswanassa, heitti kuperkeikkaa, Tarzanit sai unohtaa.

Aittokoski kertoo lukeneensä paljon maasta, se kiinnostaa häntä, siellä tuntuu olevan kaikki paremmin kuin muissa Afrikan maissa, todellinen Afrikan timantti, malliesimerkki Afrikan maasta, jossa on tehty asiat oikein. Olen lukenut yksityisetsivä Mma Ramotswen tutkimuksista, jotka totisesti poikkeavat suosituista dekkareista. Olen nauttinut leppoisasta, mutta asianmukaisesta tutkimuksesta, jossa ei joka käänteessä törmätä uuteen ruumiiseen. Mma Ramotswen luonut kirjailija Alexander McCall Smith on skotlantilainen, mutta hänen kielensä ja Afrikan tuntemuksensa tuntuvat aidoilta.

Botswana on todella tutustumisen arvoinen, taitavan kirjailijan elävästi ja mukaansa tempaavasti kertova, erilainen matkakertomus.

5. SUOMI: MAAILMAN ONNELLISIN MAA

”Aika on syleillä ja aika on olla syleilemättä. Tässä luvussa kertojamme seuraa järkyttyneenä, kuinka Kiinasta alkunsa saanut koronavirus syöksee maailman pelon valtaan. Myös Suomen, maailman onnellisimman maan. Helsingin keskusta on muuttunut kuin aavekaupungiksi. Valtioneuvoston linnassa kertojamme kuuntelee pala kurkussa, kuinka arki murenee. Sitten hän suuntaa valtatielle, kohti Pirkkalaa.”

Alkajaiseksi George Orwellin yksinkertainen, mutta oivaltava toteamus:

”Miltei kaikki Utopian luojat

ovat muistuttaneet ihmistä, jolla on hammassärky

ja joka sen tähden ajattelee onnellisuuden

tarkoittavan sitä, ettei ole hammassärkyä.”

”Ehkä onnellisuuden piirteisiin kuuluu, että sen olemuksen ymmärtää vasta sitten, kun se on uhattuna tai mennyt. Niin ajattelen valtioneuvoston linnassa.”

Mielestäni em. runo kuulostaa aivan Nalle Puhin päätelmältä, minulla ei ole nyt ollut pitkään aikaan hammassärkyä, olen siis onnellinen.

6. TANSKA: Hyggeä jäteasemalla.

Tanskaa kirjoittaja luonnehtii Shakespearen luoman Tanskan tunnetuimmalla kuninkaallisella, Hamletilla. ”Onnekkaat ne, joilla pää ja sydän niin yhtä ovat että eivät suostu satunnaisen onnen huiluksi, soimaaan mitä heille soitetaan.” (Eeva-Liisa Mannerin suom.)

Onnen etsijä ihailee Juutinrauman siltaa muuttaessaan valtakuntaa. Samalla hän ihmettelee liikenteen vähyyttä. Hän on ajannut monet kerrat samaa tietä ja siltaa, ei koskaan ennen ole kohdannut liki olematonta liikennettä. Hän tietää kyllä syyn: korona. Rajat ovat sulkeutuneet, mutta sitä ei huomaa, rajavartija ei viitsi edes kuunnella, kuinka hänellä on lupa rajan ylitykseen: tanskalaisen onnellisuuden tutkiminen.

Korona on lähellä puheissa, elämisessä yleensä. Suomi ja Tanska ovat kirjoittajan tietojen mukaan melko lailla samanlaisia. Tanska on asettanut rajoituksia viikkoa ennen Suomea, toukokuun lopulla 2020 Tanskassa oli kirjattu 11 289 covid-19-tartuntaa ja 561 kuollutta, Suomessa luvut olivat 6 568 ja 306, Suomen väkiluku on hieman pienempi kuin Tanskan. Kertoja suree Euroopan sulkeutumista, toimittajana hän on tottunut liikkumisen vapauteen.

Kertojan alun hyggeä jäteasemalla liittyy samaan ongelmaan, liki kaikkialla, josta tänään Suomessa varoitetaan, AKT:n lakon aiheuttamasta ongelmasta: jäteastioiden tyhjentämisestä, joka ei ole koronasulkujen aikana eikä nyt lakon aikana toiminut. Tanskalaiset halusivat heti koronasulkujen päätyttyä päästä jäteasemille tyhjentämään kotiin täyttyneitä jäteastioita. Toimittaja haluaa käydä omin silmin ja hajuaistein toteamassa tilanteen. Jäteaseman hoitaja kehuu alueen olevan ihmisille tärkeä paikka, tanskalaiset keräävät, lajittelevat ja kierrättävät liki kaikkea. Jäteasiassa Tanskassa ja Suomessa toimitaan hyvin samalla lailla. Tanskalaiset tuottavat enemmän kotitalousjätettä, mutta kierrättävät tehokkaammin.

Entä se tanskalaisten kuuluisa hygge. Kertojan mukaan Leninin perustama neuvostovaltio oli eräänlainen Tanskan vastakohta, Suuri ja mahtava, mutta totaalisen epähygge. Tanskalaiset ovat saaneet kansainvälistä mainetta juuri hyggellä. Kunnioitettava temppu, koska hygge ei pohjimmiltaan tarkoita muuta kuin mukavaa eloa tai rattoisaa yhdessäoloa. Meillä sitä voisi olla syys- ja talvi-iltojen hämärässä istuskelua takan edessä villasukat jalassa vilttiin kääriytyneenä.

Kööpenhaminassa toimii Onnellisuustutkimuksen instituutti, jonka työhön kuuluu vastata kolmeen kysymykseen: me yritämme ymmärtää, miten onnellisuutta voi mitata, miksi jotkut ihmiset ovat onnellisempia kuin toiset ja miten elämänlaatua voidaan kohentaa.

Kirjan esittelyä voisi jatkaa monen sivun osalta, mutta luetaan vielä Kirjoittajan Jälkisanat.

JOSSAKIN ON MAA

Maailma kiertää radallaan, ja kertojamme kiertää Pirkkalaa. Sinne hän on palannut, ja sinne hän matkansa päättää. Hän nauttii aurinkoisista kesäpäivistä ja pohdiskelee moninaista viisautta, jota hän on kohdannut vuoden mittaisella taipaleellaan Britanniassa, Bhutanissa, Yhdysvalloissa, Costa Ricassa, Bostwanassa, Tanskassa – ja toki myös Suomessa, maailman onnellisimassa maassa, jonka onnellisuudessa on omituisen katkera sivumaku. Utopiaa on syytä tavoitella, ja siksi kertojamme tahtoo lopuksi tehdä johtopäätöksiä siitä, mikä on ihmisen osa.

”Kun elo itsessään on hourupäistä

ken tietää mitä hulluus on?

Voi liika käytännön järki olla hulluutta

Että luopuisi unelmista,

se voisi olla hulluutta.

Tai jos aartehia etsii tunkiolta.

Voi liika tolkku hulluutta myös olla!

Ja kaikista hulluinta

on nähdä maailma tosi

ei maailma, joka olla pitäisi.”

(Dale Wasserman: Man of La Mancha)

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt