Silloin ennen

Anita Myllykoski


Reiska ja Pena istuutuivat pahvien päälle montun reunalle. Maa hönki vielä routaa. Penan reppu oli käsivarren mitan päässä. Perjantaipullon kaula pilkisti esiin.

”Otetaanko huikat lämmikkeeksi?”

”Ei oteta. Elä siekään enempää, pomo saattaa ilmestyä milloin vaan.”

”Ei se ennää tule. Sillä on kiire syömään vaimon laittamaa ossopukkoa, kehuskeli sitä jo aamulla.”

”Mitä se ossopukko on?”

”Jotain hienompaa liharuokaa. Varmana ei voita Lissun tekemää läskisoosia.”

”Kato, mikä kävelee kadun toisella puolella. Monenkirjava tukka töyhtönä ja vaatteissa niittejä ja hakaneuloja. Kevään uusi lintuhavainto.”

”Punkkari taitaa olla. Mun tyttö on suunnitellut samanlaista, mutta olen pannut vastaan. Sanoin, että pelkäävät koulussa ja mummot kadulla. Saattaapa raavaskin mies säikähtää, kun tuommoinen ilmestyy nurkan takaa.”

Pomo porhalsi paikalle tuiman näköisenä.

”Mitä miehet. Ei työpäivä ole vielä loppunut.”

”Mao on kuollu,” Reiska sanoi vakavana.


Takaisin sivulle Proosa