Merja Alm:

Huvipuistossa

Värikkäät hevoset halkoivat taivasta. Niiden hirnunnan voi miltei kuulla. Formula-autot suihkivat radallaan, kuljettajat kirkuivat kuin lentosuuntansa kadottaneet hätääntyneet leppäkertut ja nurmikolla pomppi leikkiapina posetiivin soiton tahdissa. Mustekalakeinu oli imenyt sisuksiinsa koko joukon väkeä: päät vain pilkistivät lonkeroiden poimuista.

– Käydään nyt joka vempaimessa kun liputkin ostettiin, sanoi isä.

– Tämä ei olekaan mitään halpaa hupia. Äläkä sitten enää vaadi mitään ostamista. Hän pudisteli epätoivoisen näköisenä kärpäslätkän lätkäisypäätä muistuttavaa lompakkoaan.

– Tai myöhemmin ehkä korkeintaan pari pientä mehupurkkia. Täällä on niin hemmetin kuumakin ja aurinko paahtaa. Niin, mitään muuta me ei osteta. Mennään nyt jonottaman maailmanpyörään.

Illalla äiti sanoi: – Teillä oli varmaan mukavaa huvipuistossa. Mitäs te siellä teitte?

– Iskä osti pillimehua ja minä valittin sellaisen, jossa oli merirosvon kuva ja sitte mä vaan purskutin ja mua nauratti.

– Ai, no entä muuta?

– No sitte me vaan istuttiin penkillä. Siellä oli yksi tyttö, joka on ollu meidän päiväkodissa, mutta ei se enää muistanu mua. Se katto vähä pitkään kun mä istuin siihen. Iskällä oli hiki koko ajan ja se repi tukkaa ja taas mua nauratti… Ei siellä muuta niin erikoista. Ai niin, oli siellä orava maassa, se vissiin söi pähkinöitä ko sillä leuka väpätti koko ajan…

Takaisin sivulle Proosa