Sota ja Rauha

Toini Marjamaa:

Mihail Šiškin: Sota vai Rauha. Kirjoituksia Venäjästä ja Lännestä. WSOY 2023. Suom. Sirpa Hietanen.

Arvostettu emigranttikirjailija Mihail Šiškin käy kiinni hänelle usein esitettyihin kysymyksiin: Mikä Venäjällä on vialla ja miksi? Mihin Venäjä on oikein matkalla? Miksi maan vallankumoukset ja demokraattiset uudistukset johtavat aina diktatuuriin? Miksi Venäjä ajautuu vuosisadasta toiseen sotaan lännen kanssa?

Taidokkaissa, Venäjän historiaa ja kulttuuria syväluotaavissa kirjoituksissaan hän piirtää kuvan ristiriitaisesta maasta, jonka tulevaisuutta voi ennustaa vain menneisyyden valossa. Sota vai rauha koostuu kahdestatoista erillisestä tekstistä, kirjoituksia Venäjästä ja Lännestä. Kirjailija asuu perheineen Sveitsissä. 

Minua kiinnosti erityisesti osa Valheen paradoksi, joka avaa ainakin minun ihmettelyäni, miksi Venäjän ylin johto valehtelee aina myös omalle kansalleen, ovatko venäläiset niin tyhmiä tai pelokkaita, että uskovat heitä. Kirjailija kertoo Venäjän historiasta, että siellä on aina valehdeltu kansalle, joka kyllä tietää ne valheiksi, mutta on uskovinaan, koska vaihtoehtoa ei ole. Samoin päättäjät ovat aina tienneet kansan tietävän heidän valehtelevan. Se on ollut Venäjällä tapa.

On Venäjällä, tai on ollut, perustuslakikin, jossa kansalaisille taataan kaikki mitä demokraattisissa maissakin, mutta kolmen kuukauden kuluttua lain julkitulosta, maaliskuussa 1937, lakitekstin laatija Nikolai Buharin pidätettiin ja teloitettiin. Kirjailija vertaa Venäjää Hitlerin Saksaan, jossa natsien keskitysleirit ja muut tuhot on käsitelty ja Saksa on onnistunut luomaan demokraattisen valtion. Venäjällä ei ole käsitelty Stalinin vainoja ja hirmutekoja, joten Venäjä ei pystynyt luomaan maahan vastaavaa.

Kirjan esipuhe alkaa lauseella On raskasta olla venäläinen. ”Hallituksen rikos on sekin, että häpeä koskettaa koko maata. Kammottavia rikoksia tehdään minun kansani, minun maani nimissä. On kuitenkin toinenkin Venäjä. Se tuntee kipua ja tuskaa. Haluaisin pyytää anteeksi ukrainalaisilta oman Venäjäni ja oman kansani nimissä. Silti tiedän, ettei siellä tapahtunut ole anteeksi annettavissa.”

Kirjan takakannen suojalehdellä kirjailija sulkee aikaisemmat tekstinsä: ”On rikollista ja halpamaista usuttaa kansamme toisiaan vastaan. Olen jo muutaman vuoden tuntenut häpeää maani puolesta. Nyt häpeän uutta Venäjää yhtä paljon kuin nuorena häpesin Neuvostoliittoa. Kremlin ylimmällä patriootilla ei moisia tunteita ole, hän pelkästään halveksii niin ukrainalaisia kuin venäläisiä. Ja koko maailmaa. Se yhdistää kaikkia historian diktaattoreita. He haluavat olla kuolemattomia, mutta kun se ei käy, kaikkien pitää kuolla heidän mukanaan.”

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt