Toini Marjamaa:

Episodi evakossa

Tapahtuu Lapin sodan aikana Ruotsissa Tossan parakkikylässä lähellä rajajokea Tornionlaaksossa.

Henkilöt:

Suomalaisia evakkoja samasta kylästä:

Helga, kyläkoulun opettaja

Priitu, kyläläinen

Tiina, kyläläinen, orpo tyttö n.10v

Ruotsalaisia:

Tulkki

Sotilas, milintääri

Priitu: (Nykäisee oven auki, istahtaa penkille ja alkaa parkua ääneen)

Helga: Mitä Priitulle on tapahtunut, kun noin itkettää?

Priitu: Milintäärit olivat saahneet viestin, että meän kylältä saksalaiset ovvat räjhäyttähneet minun pirttini, mihin mie nyt jou´un?

Helga: Montako taloa on mennyt?

Priitu: Ei yhtään muuta, riethaan sakemannit, en paremin sano, hävittivät vain minun mökin.

Helga: Priitu ei nyt sure noin kovasti, sehän oli kovin huonossa kunnossa se emännän mökki, seinät aivan vinossa ja kattokin puhki.

Priitu: (kimmastuu ja hyppää pystyyn) Ei opettajarouvan tartte ollenkhaan halveerata minun mökkiäni, se oli kuitenki minun oma, eikä kunnan asunto, niinkö opettajalla. Ja mitä se likaämpäriki tuossa täytenä kellottaa. Tuleppa Tiina ja käy tyhjentämässä, äläkä sitte loiskuta likavettä vastapestyle laattiale.

Tiina on istunut hiljaa oman laverinsa reunalla. Hän tulee ja yrittää kaksin käsin nostaa ämpäriä, ei onnistu, ämpäri kaatuu ja haiseva sisältö leviää pitkin lattiaa.

Priitu: Senki kompura, kaaoit ämpärin tahalasti, saat kyllä korjata jälkesti. Hae luuturätti ja varsin.

Tiina vilkaisee anovasti opettajattareen ja lähtee ovea kohti.

Helga: Älkäähän, emäntä, olko kovin ankara tyttöressulle, ei hän varmaan kaatanut ämpäriä tahallaan, sehän sitä paitsi on aivan liian painava noin hennolle tytölle.

Priitu: Helga-rouva on hyvä ja siivoaa sitte itte, ko tyärtä nuin säälii, sama se mulle, kuka laattian luutuaa, ko vain tehyksi tullee.

Helga: Miten Priitu minulle noin puhuu, minä olen sivistynyt ihminen ja opettaja, ei minun kuulu lattioita pestä. Koulullakin minulla on apulainen. Yritän opettaa hänelle oikeaa kieltä, teidän puheenne on kovin karkeaa ja hoonkin te panette liki jokaiseen sanaan. Lapsiakin sanotte kläpeiksi ja vielä sikiöiksikin.

Priitu: Pyh, vai sivistyny ihminen. Ruttunen vaimonkäppänä, sanon mie. Ei ole miestäkhään näkyny lomala, on kuulemma ottanu eron. Ettäkä ittekhään ole saanu koukhuun ees Kankhaan Iisakkia, joka on niin ryöttä, ettei ole kelvanu kellekhään.

Helga: Mutta mitä se Priitu nyt puhuu?

Priitu: Valehtelemattomia tosia, kaikkihan met kylässä tiämä, että opettaja on koettanu vokotella Iisakkia, mutta ei vain ole päässy emänäksi.

Helga: (ähöttää punaisena ja haukkoo henkeään) Hävytöntä. Minäkö muka yrittänyt Kankaan isännälle emännäksi. Priitu lopettaa heti tuollaisen juorun levittämisen.

Priitu: Vai juoru, totta joka sana, ei opettajan tartte ollenkhaan näytelä, olen mie niin monta kertaa omin silmin nähny, ko opettaja on menny fiininä Kankhaalle. Ja onhan sitä nähty Iisakinki iltasin menevän koulun asunon ovesta sisäle, eikä ole nähty takasin tulevan.

Helga: Nyt Priitu lopettaa tuollaiset puheet heti ja…

Ovelta kuuluva yskäisy katkaisee Helgan puheen, naisten huomaamatta sisälle on tullut ruotsalainen sotilas tulkin kanssa. He kantavat välissään suurta, vaatteita täynnä olevaa koria. Sotilas katselee hämmentyneenä, hän ei ole ymmärtänyt suomenkielistä puhetta, mutta aistii jännittyneen tunnelman. Tulkkia huvittaa, hän on kuullut naisten keskustelun, mutta ei halua tulkata sitä sotilaalle, vaan alkaa kertoa heidän parakkiin tulonsa syytä.

Tulkki: Tossan kylän väki on kerännyt vaatteita jaettavaksi suomalaisille evakoille, paljon on tullut myös Haaparannan ja Luulajan rouvilta. Nämä on tarkoitettu tämän parakin asukkaille, missähän toiset mahtavat olla?

Sotilas: Var är Tiina?

Hän etsii tyttöä katseellaan, ja näyttää käsivarrellaan olevaa kaunista, lämpimänpunaista takkia.

Priitu: (pyörähtää sotilaan eteen ja niiaa) Herra milintääri är gud, Tiina meni ut, onpa fiini takki, minun dotter Kaisa tarvitsee välttämättä lämpimän takin (kuiskaa tulkille) sano sie se ruottiksi, ko mie en saata monta sannaa ruottia.

Sotilas: Men var är Tiina?

Tiina: (luuturätti kädessään, alkaa pyyhkiä lattiaa) Täälähän mie. Minun pittää pyhkiä laattia, ko mulla kaatu kusiämpäri.

Sotilas: (vihaisesti) Vem ville att du skulle göra det här?

Tiina: (luulee että sotilas on hänelle vihainen) En mie tahalani ämpäriä kaatanu, soli niin raskas etten jaksanu sitä nostaa ja käyä tyhjentämässä.

Tulkki: Sotilas haluaa tietää kuka sinun käski tyhjentää ämpärin ja vielä siivota lattian?

Tiina: Priituhan se käski, mutta ei se ilkeyttään sitä tehny, sillä oli vain niin paha mieli.

Sotilas: (tempaisee Tiinan seisomaan, rätti putoaa lattialle. Hän ojentaa takkia tytölle) Var så gud.

Tiina: Tack, tack, kiitosta vain.

Priitu: (ampaisee väliin ja yrittää kiskoa takkia itselleen) Sano sie tulkki tuole milintäärile, että minun tyär tarttee justiinsa tuomosen takin, kläppirievula on vain ohut kläninki. Tuo milintääri puoltaa Tiinaa, toi sille eilenki kengät. Sano sille vielä, että mulla on viis lasta, mies soassa ja sakut riethaat poltit vielä minun mökkini.

Helga: Vai mies sodassa. Taitaa niitä Priitun miehiä rintamalla olla useita, vihittyä miestä ei hänellä ole koskaan ollutkaan. Kaikki lapset eri miehelle, sanovat kyläläiset.

Priitu: Soon pirulinen vale. (pyörähtää ympäri, sieppaa lattialta haisevan luuturätin ja läimäsee sen opettajan kasvoille) Siitäs sait, senkin maho käppänä.

Tiina hyppelee onnellisena punaisessa takissaan.

Loppu

Takaisin sivulle Proosa