Maarit Alatossava:

Lapset kadoksissa

Maria ja Helena leikkivät perheenäitejä, joilla molemmilla oli vallaton poikaviikari. Lasten nimet olivat Olli ja Pekka. Olli oli oikeastaan Salme, jonka kuttaperkkavarpaat ja -sormet olivat rispaantuneet. Pekka oli merimiespukuinen, nuhjaantunut kuminukke.

Halkopinon kupeessa jököttävä ruosteinen kiuas oli tyttöjen leikeissä hella. Pihalta ja lähimetsästä löytyi monenlaista leikkiruokaa. Raparperin kukinnot olivat kukkakaalta, kuusenkerkät päärynöitä. Siankärsämöistä sai palasokeria, tähtimöistä hienosokeria. Piharatamojen lehdet olivat limppuja. Lahosta kannosta löytyi aineksia lihakeittoon.

Riemunkirjavista tilkuista tuli nukeille mainiot vaatteet. Tarvitsi vain kietoa ja solmia.

Eräänä päivänä Maria keksi, että nyt ovat ipanat hukkateillä. Tytöt lähtivät tallustamaan linjaksi kutsuttua metsäpolkua. Soramontulle kiemurtelevan, pölyisen tien varressa lainehti kauranvaalea heinikko. Sen seassa kasvoi horsmia, kultapiiskuja ja puolukanvarpuja, pari pientä katajapensastakin. Tytöt kätkivät nukkensa ja palasivat Marian kotipihalle.

Parin tunnin kuluttua Maria ja Helena lähtivät etsimään lapsiaan.

- Olliii, Pekkaaa, he hoilasivat. Pihkantuoksuinen kuusikko raikui.

Huomaamattaan tytöt olivat tulleet tietyn polun tienoille. Aikuiset puhuivat, että Kemiyhtiön herrat käyvät siellä lenkillä. Polkua myöten lönkytti parhaillaan hönkäilevä verryttelypukumies. Hän pysähtyi tyttöjen luokse ja tiedusteli huolestuneen oloisena:

- Pikkuveljet hukassa, vai?

Noloina tytöt sopertelivat niitä näitä. Mies jatkoi jolkotteluaan. Tytöt hipsuttivat soratien varteen. Onneksi kukaan ei ollut vohkinut heidän nukkejaan.

Takaisin sivulle Proosa