Hiiri joka halusi lentää

Anna Kyrö:

Kun hiiri rakastuu lintuun

Hiiri joka halusi lentää

Virpi Summa

Kuvat Riitta Virtanen

Atrain Kustannus 2013

Kemin seudun harrastajakirjoittajien joukosta on noussut useita taitajia, joita voi perustellusti kutsua kirjailijoiksi. Virpi Summa on jo aikaisemmin näyttänyt runoilijan ja novellistin ja nyt sadunkertojan kykynsä.

Vasta ilmestyneessä satukirjassa hiiriperhe varautuu Valkean Pimeän tuloon kesälomalaisten jättämän mökin suojissa kuten aina ennenkin, mutta tänä syksynä tapahtuu jotakin merkillistä. Perhe saa huolehtiakseen muuttomatkalta myöhästyneen peipon. Yhdessä vietetyn talven aikana hiiripoika Vinksu rakastuu lintutyttö Fringillaan ”väärin ja luonnonvastaisesti”, niin kuin isä ensi säikähdyksessään ärähtää, mutta rakkautta eivät luonnonlait eikä isän moite pysty estämään.

Saduissa on portti, jonka kautta siirrytään reaalimaailmasta fantasian maailmaan ja josta tarinan loputtua palataan sängyn reunalle tai missä satu nyt luetaankin. Niin satu pysyy satuna ja todellisuus todellisuutena, mutta salaperäisellä tavalla ne ovat yhtä. Sadussa voidaan tutustua monimutkaisiin asioihin, vaikkapa tulevan aikuiselämän haasteisiin, luopumatta omasta lapsen elämästä.

Summan sadussa kaksoistodellisuus rakentuu ihmisten maailmaan sijoittuvan kehyskertomuksen ja eläinten maailmaan sijoittuvan ydinkertomuksen avulla. Molemmissa on lämpöä ja huolenpitoa, eikä kukaan tee tahallaan pahaa. Surua ei sittenkään voida kokonaan välttää.

Satuihin kuuluu myös ratkaisua vaativa pulma. Jos se on eettinen, sadun sääntöjen mukaan hyvä voittaa. Jos on kyse onnistumisesta, nokkeluus useimmiten päihittää voiman. Ankarasta talvesta selvitäänkin hyvän tahdon ja kekseliäisyyden avulla, mutta nuorten tulevaisuus ei ratkea satumaisen täydellisesti. Tarinan päätös on pikemminkin novellin tapaan tulkinnallinen, ja aikuislukija tunnistaa siinä rakkauden haikeuden. Kirjan julkistamistilaisuudessa pohdittiinkin, sopiiko satu kaikkein pienimmille lapsille. Kysymys taisi olla juuri tästä.

Riitta Virtasen raikkaat ja eloisat vesivärikuvat kertovat tekstille rinnakkaisen tarinan, jossa eläinhahmojen ilot, pelot, surut ja haaveet tulevat näkyviksi. Ne vahvistavat myös lopun levollisen tunnelman: kaikki on hyvin. Siksi ei ole mitään syytä jättää pienimpiäkään kuulijoita tämän sadun ulottumattomiin.

Vihreäkantisen, mukavankokoisen kirjan yleisilme on huoliteltu. Tekstiin on jäänyt muutama pikkuvirhe, joka saa haikailemaan oikolukijoiden ammattikunnan perään. Ne eivät estä ymmärtämistä, mutta olisi toki tärkeää, että lukutaitoaan harjoittavat lapset saisivat eteensä virheettömän tekstin.

13.11.2013

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt