Kosketus

Anita Myllykoski:

Runon syli on avoin

Kosketus

Virpi Summa

Runokokoelma 52 s Oulun yliopistopaino 2008

Lämminhenkisessä tilaisuudessa Kemin kirjastossa julkistettiin huhtikuun lopulla Virpi Summan esikoisrunokokoelma Kosketus. Summan runojen äärellä pysähtyy miettimään omaakin suhdettaan luontoon ja kanssaihmisiin, lähtöön ja eroon.

Virpi Summa on ollut mukana useissa antologioissa, mm. aktiivijäsenenä Kirjoittajaryhmä Ringin antologioissa ja viimeksi valtakunnallisessa rakkausrunoantologiassa Rakkaudennukkaa (2007), johon valittu runo ”ei auton ratille kyyneleitä” on esikoiskokoelmassakin. Summan elämäntaival on alkanut pienen tytön matkasta Karjalasta kasvuympäristöön Puumalaan ja aikanaan pohjoiseen merenrantakaupunkiin Kemiin. Kokoelman viimeiset runot Lähtö ja Jokaisella karjalansa ovat tuon taipaleen kokemusta: ihmisellä on kipunsa ja surunsa, luonnolla on eri muisti – ”aika lähteä / askeleeni kiven sammaleeseen / eivät jälkiä jätä”.

Kokoelman runoja kannattaa lukea aistit herkistyneinä. Lintujen äänet, sudenkorennon siipien värinä, suomyrttien kirpeä tuoksu, ruskotuksen haaltuva säie ovat luonnonkokemuksen monimuotoisuutta. Ihminen myös tuhoaa luontoa. Hiekkatörmällä jyrisevät koneet ja piekanan huudossa kuuluu hätä. Runossa Mataraniitty in memoriam kysytään vastuunkantajaa sille, että kukkien ja hyönteisten niitty parturoidaan sängeksi, ja ”entäpä jos, / joku joskus / tulisi katumapäälle?”.

Kaupunki on läsnä, meri lähempänä. Jäälakeuden huikaisevan kirkkauden keskellä voi moni lukija tunnustaa runon minän tavoin ”hyvä iloita / – itsestään”. Elämässä on valon ohella myös pitkiä öitä, joissa ”lähestyvät nurkat / mustia varjoja täynnä”.

Kokoelmassa on läheisten ihmisten inspiroimia runoja, hellyttävimmät lastenlapsille omistetut. Ihmisen osaa tarkastellaan parissa runossa omaa maata kauempana. Marokon illassa näyttäytyy kaksi todellisuutta: turistien ja pienen pojan. Alppien juurella runon minä katselee nykyisyydestä menneeseen. Runo Rattopoika johdattaa ajatukset yhden henkilön elämäntilanteesta kansainvälisiin konflikteihin.

Runoissa myös visuaalisuus on tärkeä. Säejako on osa runon rytmiä. Joissakin kokoelman runoissa säkeiden pirstaleisuus luo ylimääräistä, sisältöön kuulumatonta levottomuutta. Omakustantaja voi vaikuttaa myös runojen asemointiin kirjan sivuille: aloittaako runot sivuilta samasta kohdasta ja hahmottuuko toiselle sivulle jatkuva runo kokonaisuudeksi. Lyhyimmät runot jakavat kokoelman osastoiksi ja ovat tiiviitä helmiä. ”Runo on syli / joka kutsuu / lähelle”.

11.5.2008

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt