Toini Marjamaa:

Intuitiivinen välähdys

”Sekunnin murto-osassa se välähtää kohottaen kokemishetken mielialaa, mutta pysyväksi se ei jää, ja analysointia se ei kestä vähääkään."

Näin luonnehti edesmennyt taiteilija ja elämänfilosofi Pentti Marjamaa kokemustaan, jota hän nimitti intuitiiviseksi välähdykseksi. Hän pohti paljon tuota ilmiötä, joka oli hänelle kuin "auringonvalon välähdys raskaiden pilvien lomitse suurten vuorten vihreille rinteille". Taiteilijana hän koki herkästi niin luonnon kuin elämänkin monenlaiset ilmiöt, näki melkein aina ne väreinä. Hänelle nuo sekunnin murto-osan välähdykset antoivat voimaa kestää silloin, kun masennus yritti saada otteeseensa. Taiteilijathan keinuvat jatkuvasti "tähtikeinussa", joka harvoina juhlahetkinä käyttää korkealla, useimmiten keinu vie alas, maahan ja maan alle.

Olen harvoin onnistunut itse kokemaan intuition hetken, tahtomalla sitä ei koe. Äkisti ja varoittamatta, ajatuksettomassa mielentilassa se iskee. Tulee tunne, että on juuri raottamassa verhoa, näkemässä jonnekin tietoisuuden ulkopuolelle, ajan rajojen tuolle puolen. Mutta välähdys on välähdys, sitä ei pysty vangitsemaan, eikä ihminen pysty pysäyttämään aikaa.

Tällaisen liki verhon avautumisen hetken olen kokenut vain kerran. Kaikki ympäriltäni katosi hetkeksi. Oli vain tyhjä, avara huone, jonka nurkasta avautui rakonen. Olin juuri tavoittamaisillani voimakkaan, kaukaisuuteen ulottuvan valojuovan päässä olevan kirkkauden, olemisen salaisuuden, kun välähdys katosi. Olin terve, en minkäänlaisen lääkityksen alaisena, täysin hereillä, keskellä ihmisjoukkoa. Minut valtasi tunne, jota en pysty sanoin kuvaamaan. Pettymys ja murhe seurasi siitä, etten onnistunut näkemään, mitä kirkkauden takana oli. Tästä välähdyksestä on kulunut aikaa, yli kymmenen vuotta. Silti sen aiheuttama tunnelataus säilyy mielessäni voimakkaana ja toivon saavani kokea sen uudelleen.

Déjà vu -ilmiöstä ei ole kyse. Tämä ilmiö hämmensi minua lapsena. En pystynyt käsittämään, miksi joskus, melko usein, tunsin kokeneeni jotkut lyhyet hetket, tapahtumat aikaisemmin. Tunsin tietäväni, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuisi, mitä joku sanoisi. Se pelotti, en käsittänyt asiaa, enkä uskaltanut kertoa kenellekään. En silloin tiennyt ilmiön hienoa nimeä, en sitä, että kokemus on tunnettu kaikialla, että sitä on tutkittu ja yritetty selittää monella tavalla.

Lapsena tarkastelin usein kattolautojen oksanreikien kuvioita ja tapettien kukkia siten, että "irrotin" ne silmilläni ja toin lähelle kasvojani. Tätä en pitänyt mitenkään erikoisena, luulin kaikkien tekevän samoin. Vasta Pienen runotytön Emilialta sain tietää, että kysymyksessä on erikoinen taito. En tosin tiedä, onko asia näin, en ole vain kuullut kenenkään tuttavani kertovan vastaavasta, kun olen joskus asiasta puhunut. Jostakin silmiin liittyvästä fysiologisesta ilmiöstä siinä varmaan on kyse, koska taito on säilynyt, irrottelen joskus vieläkin huvikseni kuvioita katosta tai seiniltä.

Intuitiivinen välähdys on toisenlainen kokemus, eri ihmisillä erilainen. Pentti Marjamaa pohti ilmiötä, kirjoitti siitä päiväkirjoissaan, yritti vangita noita auringon kultaamia vuorenharjanteita kankaalle. Hänet se kuljetti yleensä johonkin hetkeen jossakin muualla, aikaan ja paikkaan, jota ei itsekään aina tunnistanut.

"Kouraisin kohmeista sammalta Karhusaaren jängällä ja olin hetken ajan kevätöisellä Ramsanojalla Lapissa ja tunsin sanoin kuvaamatonta iloa. Jäin pohtimaan, mitä merkityksellistä oli sisältynyt noihin lukuisiin Ramsanojalla viettämiini kevätöihin. Yleensä siellä oli ollut kylmää, usein tuulista. Mistä sitten kokemani ilon tunne johtui? Tunsin sen hetken ajan olevani nuori, voimakas, kaikki mahdollisuudet edessäni. Saman tunteen koen kuunnellessani nuoruuteni ajan musiikkia.

Onko siis niin, että välähdys on sarja samanlaisia, jostakin alkutapahtumasta kertovia ja siinä olevan sisällön säilyttämään pyrkiviä. Ihmisen nuoruudessa ilon kokemista ei ehkä vielä metafyysisiä tarpeita luova tulevaisuudenpelko latista siinä määrin kuin kokeneemmassa iässä."

Olen miettinyt, mistä johtuu, että hän, taiteilija, koki näitä välähdyksiä usein, minä vain yhden, ihmeellisen kerran. Onko niin, että syvään intuitiiviseen kokemiseen tarvitaan erityisen herkkä mielenlaatu, kliseisesti ilmaistuna taiteilijasielu.

Katselin eräänä iltana televisiosta keskusteluohjelmaa, jossa oli mukana mm. selvänäkijä sekä mies, joka väitti käyvänsä harva se yö Siriuksella. Heidän vastapainonaan oli mukana skeptikko, epäilijä, joka kannatti teoriaa, että objektiivisen, yleispätevän tiedon hankkiminen tällä tavoin on mahdotonta.

Mietin, kuinka monta totuutta meillä ihmisillä on, jokaisella taitaa olla omansa. En tosin uskonut, että kukaan voi fyysisesti käväistä aurinkokuntamme suurimmalla tähdellä. Unessa tai huumeessa se saattaa olla mahdollista. Ajatuksen nopeus taitaa olla mittaamatta, en tiedä. Jokainen voi luoda oman Siriuksensa mieleisekseen. Olen itsekin harrastanut samaa ajatusleikkiä eräänlaisen satusarjakuvan avulla. Tässä sadussani paljastin esimerkiksi mustien aukkojen salaisuuden: ne ovat tähtien pesutupia, joiden takana avautuu toinen todellisuus.

Myöhemmin eräs tiedemies esitti teorian, että mustat aukot ovat reitti uuteen avaruuteen eli toiseen maailmankaikkeuteen. Totuutta ei taida tietää edes itse Stephen Hawking. Selvänäkijääkään en voinut suoralta kädeltä teilata, vaikka skeptikko oli epäileväinen. Jotkut omat, selittämättömät kokemukseni pakottavat jättämään oven rakoselleen myös tähän suuntaan. Skeptikon ajatuksiin voin yhtä siinä, että objektiivinen tieto on mahdottomuus.

Intuitiivisesta välähdyksestä tässä keskustelussa ei puhuttu, vaikka tuntuisi, että varsinkin selvänäkijälle ilmiö on tuttu.

Richard Dawkins toteaa teoksessaan Sokea kelloseppä, että me eläimet olemme mutkikkaimpia olioita siinä maailmankaikkeudessa, jonka tunnemme. Hän tosin myöntää, että tuntemamme maailmankaikkeus on vain pieni siru kaikesta mitä avaruudessa on. Vielä on paljon asioita, joita meidän viisaamme eivät osaa tyhjentävästi selittää, eivät paloitella atomeihin ja vielä pienempiin osasiin. Tutkimuskenttää riittää kaikille halukkaille. "Mutkikkaat ilmiöt ansaitsevat kunnon selityksen riippumatta siitä, missä näitä ilmiöitä kohtaamme. Haluamme tietää, miten ne saavat alkunsa ja miksi ne ovat niin mutkikkaita."

Mainitsemani taiteilija halusi myös tietää. Hän tutki erilaisia ilmiöitä, erikoisesti omalla järjellään käsittämttömiä "intuitiivisen välähdyksen" kokemuksiaan tosissaan, kyseli ja luki. Hän ei yhdistänyt kokemuksiaan täysin intuition ja siihen perustuvaan intuitiivinen käsitteen selitykseen: välitön oivallus asian olemuksesta, välittömään oivallukseen perustuva,

näkemyksellinen. Hän ei tiennyt kuitenkaan muuta ilmaisua kokemilleen välähdyksille.

Hän haki selitystä myös Sokeasta kellosepästä, sen kirjoittajan viisaista päätelmistä. "Aivomme ovat rakentuneet niin, että tajuamme metsästyksen ja keräilyn, parittelun ja lastenhoidon; niissä kaikissa kohde on keskikokoinen ja liikkuu korkeintaan kohtuullisella vauhdilla kolmiulotteisessa ympäristössä. Meillä on paljon huonommat edellytykset tajuta hyvin pientä tai hyvin suurta kuten asioita, joita mitataan pikosekunneissa tai gigavuosissa, tai hiukkasia, jotka eivät ole tarkalleen ottaen missään tietyssä paikassa. Sama pätee voimiin ja kenttiin, joita emme voi nähdä tai koskettaa, silti tiedämme niiden vaikuttavan."

Richard Dawkins on varsinaiselta koulutukseltaan eläinbiologi, evoluutioteoriasta kiinnostunut. Kaikista hänen tutkimuksistaan huolimatta hänen, niin kuin Jacques Monodinkin, teorioihin jää aukkoja, joita tiede ei pysty täyttämään. Ehkäpä intuitiiviset välähdykset pujahtavat juuri niistä aukoista, väläyttävät "näkyjen näkijöille, unien uneksijoille" aavistuksen todellisuudesta, joka on mutta jota ihmisjärki ei vielä pysty selittämään.

"Vai onko kuitenkin niin, että kaikki perustuu nuoruuden ajan elämyksiin, ajan, jolloin liki kaikki kokemukset olivat uusia, koko elämä pääasiassa valtavaa elämystä" kirjoittaa Pentti Marjamaa. Hän jatkaa. "Siellä, noissa elämyksissä, on vanhenevan ihmisen intuitiivisten välähdysten alkukallio."

Omaa kokemustani en sittenkään pysty sijoittamaan taiteilijan kehittelemään ajatukseen. Selitys ei tyydyttänyt myöskään ajatuksen esittäjää itseään.

Viimeiset vuosikymmenet elämästään hän etsi vastausta tähän niin kuin moneen muuhunkin ratkaisemattomaan kysymykseen.

"Analyysi on intuition vihollinen, vastavoima, joka tuo rationaalien muistojen kaapista noita piilotajunnan tuotteita musertavia asiakirjoja: väärien ratkaisujen huolellisesti tallennettuja muistoja."

Jätän siis turhan analysoinnin ja pohdiskelun. Jätän intuitiivisen välähdyksen salaisuuden salaisuudeksi. Odotan silti päivästä toiseen, illasta toiseen, että saisin kokea edes kerran vielä välähdyksen tuoman huikaisevan, kaiken olennaisen selviämisen tunteen. Olen lukenut, että huumeitten käyttäjät kokevat jossakin vaiheessa jotain saman tapaista; en tiedä, kun en ole kokenut. Ehkä kokemus ei ole mahdollista tällä olemisen tasolla, ei ainakaan tahdon voimalla. Ehkä se selviää, kun aikanaan ylittää ajan ja arjen rajan.

Takaisin sivulle Proosa