Martti Takalo:

Kaamos

Valo nukkuu taivaanrannan takana.

Hiljaisina pellot, metsät, haat,

kaamoksessa sinä ihminen vaeltaa saat.

Kun lumen alla lepää nyt juuri maa,

ihmissydän tilan valolle antaa saa.

Metsä hiljainen niin äänetön,

luonto lepää alla hankien,

ja vedet viluiset vankina jääkansien.

Ihminen hän kaamoksenko vanki,

sydämensä kylmettänyt talven hanki,

kun se valoa virkistävää jo odottaa.

Tuo valo sydämestä, käy kynttilään,

joka palaessaan käy muistuttamaan,

valosta kirkkaimmasta jota odottaa

kaamoksen ihminen, ken lumessa vaeltaa.

Tuo Joulun valo kirkkain,

kaamoksen katkaisten käy valaisemaan.

Syttyy miljoonat tähdet taivaan,

tanssii kirjotut nuo taivaan tulet.

Ne hohtaa yllä maiseman nukkuvan

odottaen valoa kaiken herättävää.

Pakahtuu ilosta sydän vaeltajan,

huumaa ilo, on saavutettu raja kaamoksen.

Takaisin sivulle Lyriikka