Joulusatu

Tiina Ryynänen

Rita ja pulaan joutunut tonttu

On eräs joulukuinen yö, kun pieni tonttu pujahtaa sille tehdystä ovesta sisälle Sammalniemen perheen kotiin. Tarkkailijatonttu on päivällä viestinyt, että perheen lapset ovat tehneet Joulupukille kirjeen vietäväksi Korvatunturille. Tonttu avaa oven vieressä olevan postilaatikon kannen ja löytää sieltä kirjeen sijaan suklaan. Suklaa on miltei tontun kokoinen, niin pikkuriikkisiä tontut ovat.

Tonttu ähisee ja puhisee pyöritellen foliopaperia suklaan päältä. Hän natustaa hengästyneenä monta haukkausta suklaata, ja pian tontun maha pullottaa ylen syöneenä.

Sammalniemen perhe tuhisee tyytyväisinä unten mailla, eikä hiljaisinta puhinaa pidä heidän koiransa Rita.

”Varsinainen vahti”, tonttu kihertää sokerihumalassa lattialla ja hieroo pömpöttävää vatsaansa. Yhtäkkiä väsymys alkaa painamaan silmäkulmassa tonttua niin paljon, että hän päättää oikaista ihan vain hetkeksi olohuoneen pehmeälle karvamatolle. Peitokseen tonttu vetää karkkipaperin, ja pian hän nukkuu perheen mukana nähden mukavia tonttu-unia.

On vielä aikainen aamu, kun perheen isä herää töihin muiden jatkaessa uniaan, tonttu mukaan lukien.

”Mikäs roska se tähän on heitetty ”, isä paheksuu ja noukkii karkkipaperin tonttuineen roskakoriin.

Tonttu on niin sikiunessa, että ei huomaa mitään. Joulukuu kun on tontuille vuoden raskainta aikaa. Hän kuitenkin havahtuu hereille isän paukauttaessa ulko-oven kiinni.

”Mikä on tämä mädäntynyt haju ja miten olen näin limainen?” tonttu mutisee oikoen koipiaan mandariinikuorien ja muiden roskien seassa.

”Apua, pelastuspartio, apua!” hän huutaa epätoivoissaan, ja pian tontulle valkenee missä hän on. Hetken hän luulee joutuneensa kaatopaikalle, kunnes tajuaa olevansa roskiksessa.

Tonttu kerää kaiken voimansa ja yrittää kiivetä pitkin liukasta seinää, mutta luisuu aina haisevien roskien sekaan. Tonttupuku on värjäytynyt ikävän ruskeaksi kahvinporoista.

Rita on juuri kääntänyt kylkeään ja kohottaa toista korvaansa äänille. Hän murahtelee ja haukahtaa, mutta äiti Sammalniemi toruu koiraa. Rita loukkaantuu syvästi ja lähtee tassuttamaan makuuhuoneesta.

Roskapöntöstä kuuluu nyt tontun itkua ja vaikerrusta. Rita nuuhkii kuonollaan ilmaa ja murahtelee hiljaa. Koiraa pelottaa, että taloon on tunkemassa rosvojoukko, ja sen tekisi mieli luikkia äiti Sammalniemen kainaloon piiloon, vaikka hyvä vahti onkin.

”Apua! Auta Rita! Apua!” tonttu ärjyy roskiksessa ja takoo nyrkillä ämpärin seinää.

Rita rapistelee kuonolla kaapin oven auki ja kaataa tassullansa roskaämpärin ympäri, jolloin tonttu vierii likaisena ja haisevana monen kuperkeikan kautta lattialle.

Äiti Sammalniemi on juuri herännyt kolinaan, ja Rita hyppää isolla loikalla keittiön pöydältä lasten kirjoittaman kirjeen Joulupukille.

”Jos se olisi jätetty postilaatikkoon, tältäkin murheelta olisi säilytty”, tonttu mutisee pyyhkien likaista nuttuaan. Rita ei jouda kuuntelemaan tontun valitusta, vaan työntää kuononpäällä tonttua ovea kohti. Juuri ja juuri tonttu ehtii livahtaa ovesta ulos, kun äiti astelee keittiöön ja kirkuu sotkua.

Roskat ovat levinneet pitkin poikin keittiönlattiaa, ja pöydällä on ruskeita tahmaisia tassunjälkiä. Rita saa kunnon nuhtelut ja luikkii häntä koipien välissä eteiseen pettyneenä syytöksistä. Hänhän vain auttoi tonttua ja perheen lapsia.

”Aina kelpo vahti ei saa palkkaansa”, hän murisee itsekseen.

Jouluaattona kuitenkin sankaruus palkitaan. Joulupukki ojentaa Ritalle silmää iskien joulupaketin, jossa on erityisen mehevän luu. Rita heiluttaa kiitoksena häntäänsä ja nuolaisee pusun Joulupukin poskelle.