Vuosituhat vaihtuu
1. Mielikuvitukselliset kesähatut ovat olleet mukkulaväen tavaramerkkejä. Hatuissaan Taivalmajan kesämukkulassa 9.6.2000 komeilevat Virpi Summa (vas.), Toini Marjamaa ja Kaino Korrensalo.
6. Antologian Näen mitä haluan julkistamistilaisuus oli Kemin kaupunginkirjaston musiikkiosastolla 18.2.2006. Uusinta saavutusta esittelemässä Ringin varapuheenjohtaja Matti Ylipiessa.
2. Ringin 30-vuotisjuhlissa 15.2.2003 pohdittiin mm. Ludwig Wittgensteinin väitettä Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava. Rinkiläisiä se ei saanut vaikenemaan.
7. Tornion Arboretum-puistossa vietettiin 8.7.2006 ”Kurjenpolviyö”-runo- ja musiikkituokiota teemana rakkaus. Sinikka Lappeteläinen oli koonnut rinkiläisten runoista koosteen, jonka esittäjät, kahdeksan rinkiläistä, istuvat kuvassa kalliolla yleisön edessä. Titta Court tulkitsi tanssillaan rinkiläisten runoja, ja niiden lomassa Raumon Musikantit esittivät rakkauslauluja. Tilaisuus kuului Rajasoitto/Gränsspelet-viikon tapahtumiin.
3. Sinikka Lappeteläinen lausui 30-vuotisjuhlassa rinkiläisten kirjoittamia runoja, jotka oli julkaistu juuri ilmestyneessä antologiassa Raide viistoista.
8. Elokuussa 2006 "mukkuloitiin" Akkunusjokivarressa Toini Marjamaan taiteilijakodissa. Seisomassa Matti Ylipiessa, ikkunan edessä istuu Tuula Sykkö, vieressä Toini Marjamaa, Kalevi Sipola, Eila Karén ja selin Teuvo M. Karén.
4. Perinteeksi muodostunut Ringin runotilaisuus Meripuiston savupirtissä järjestetään yhteistyössä Kemin Kalevalaisten Naisten kanssa. Tilaisuudessa 3.8.2003 runojaan lausuneet rinkiläiset yhteiskuvassa: Terttu Tuomainen (vas.), Anna Kyrö, Virpi Summa, Elsa Partala, Milka Kivilinna ja Toini Marjamaa.
9.Makkaroita odotellessa saattoi rantatörmältä ihailla vieressä lorisevaa Akkunusjokea. Mukkulan 2006 "nälkäisinä" osanottajina Mauno Partala (edessä), Anni Toivanen, Kaino Korrensalo, Kalevi Sipola ja Teuvo M. Karén.
5. Jännitys on katossaan, kun Elsa Partala avaa painotuoreen antologian pakkauslaatikoita ennen julkistamistilaisuutta 18.2.2006. Taustalla hommaa tarkkailee Teuvo M. Karén.
10. Ei ole tuohesta saati paperista kirjoittajienkaan suu. Syyslukukauden 2006 viimeisenä kurssi-iltana nautittiin luovan kirjoittamisen lomassa kunnon joulukahvit. Vasemmalla Marja-Leena Vierelä ja Terhi Suomela, oikealla Irma Melin ja pöytään tulossa Kalevi Sipola.
Takaisin sivulle Uutisarkisto