Saara Heikkinen:

Miten piipusta tuli terveellinen

Kävelipä kerran tupakka pitkin Turuntietä. Se puhalteli savurenkaita tuulen vietäväksi ja rallatteli iloisesti:

- Tuu, tuu, tupakkarulla...

Juuri sopivasti tuli vastaan käyrävartinen piippu, joka käheällä äänellä sanoi:

- Mistäs tiesit tänne tulla?

Tupakka oli ollut niin omissa aatoksissaan, että se säikähti ja vetäisi savua henkeensä. Siitä se sai ihan hirvittävän yskänpuuskan. Jokaisella rykäisyllä pöllähti sakea savupilvi sen ympärille.

- Ohhoh! sanoi piippu. - Taitaa kaverilla olla melkoinen tupakkayskä.

- Sinä ja sinun yskäsi! köhi tupakka. - Luuletko, mokomakin koppanokka, itse olevasi yhtään sen kummempi?

- Kyllähän kunnon piippu aina yhden tupakan voittaa! rehvasteli piippu.

- Voittaa... vaivalloisuudessa ainakin! Minua ei sentään tarvitse koko ajan rassata ja ladata ja vielä imeä posket lommollaan niin kuin sinua, naljaili tupakka.

- Älä, älä isottele, senkin paperossi! Minun kopassani palaa sentään puhdasta tupakkaa. Sinä olet rullautunut paperiin. Nekin höytäleet saa tupakoitsija vetää nokena keuhkoihinsa

Tyytyväisenä piippu tuprautti ilmoille omasta mielestään leppoisat sauhut.

- Siinä minulla on paraskin puhuja! Tervan litkut kurluttavat ja korisevat sisällä, niin että tänne asti kuuluu! Ja mikäs tuo kolo koppasi reunassa on? Ettei vain olisi huulisyövän alku. Mitä? Täh? sanoi tupakka voitonriemuisena.

Sanat satuttivat piippua arkaan paikkaan. Kolo - vaikka pienikin - oli melkoinen kauneusvirhe muuten komeassa, tummahipiäisessä piipussa. Mutta ei se tunteitaan tupakalle näyttänyt. Se jatkoi väittelyä kuin ei olisi kuullutkaan toisen huomautusta:

- Myönnä pois, että sinut on todettu vaarallisemmaksi kuin minut. Ja sinähän alat käydä kukkarollekin niin kalliiksi, että moni on siirtynyt minun kaverikseni!

- Hölö, hölö! Siinä kyllä narahdit. Sätkänkäärijöiksi ne ovat siirtyneet, ja savukkeita ne ovat sätkätkin, vaikka laatuluokkaa ei voi meikäläiseen verrata.

- Ne eivät ole mitään laatua eivätkä luokkaa! Piipputupakan väärinkäyttäjiä ne ovat! Pettureita tyystin! uhosi piippu täynnä pyhää vihaa.

Sätkät käärijöineen unohtuivat, kun piippu riemukseen pani merkille, että riitakumppanin filtteri alkoi olla ihan ruskea. Siitäpä piippu ilkkumaan:

- Katso nyt! Itselläsi ovat kaikki tervat ja nikotiinit nousseet päähän! Turha kuvitella, että tuollainen filtterintuppo mitään pidättelisi.

Tupakka raivostui ja yritti sanoa jotakin vastaan, mutta ei enää ehtinyt. Tuli alkoi polttaa sen filtteriä ja tuskissaan se tumppasi itse itsensä.

Piippu jäi hölmistyneenä yksin tupruttelemaan tien poskeen. Kun koppa oli palanut loppuun, se päätti ottaa torkut. Eihän sillä mihinkään kiire ollut. Se laittautui kyljelleen tienvieren ruohikkoon ja näki unta, miten se harkitun hitaasti latasi ja sytytteli seuraavaa kopallista.

Vaan sattuipa siitä piipun nukkuessa kävelemään ohi ukkopahanen. Hän nosti piipun maasta, pyöritteli puolelta toiselle ja katsahti koppaan.

- Kas, kun on joku jättänyt perskatkin sisälle, ukko tuumi ja kopautti piippua läheiseen sillankaiteeseen.

Mutta voi hirvitys! Juuri siitä kauneusvirheen kohdalta piipun koppa halkesi! Mitäpä ukko resuisella piipulla. Hän heitti sen sillan alla virtaavaan jokeen.

Siinä samassa joessa piippu uiskentelee vieläkin, eikä se taatusti ole enää kenenkään terveydelle vaaraksi.

Takaisin sivulle Proosa