Katoava saari

Maarit Alatossava:

Tempaannuin elävään kerrontaan

Katoava Saari

Kirjoittanut Annikki Sankari

Nuorten romaani

WSOY 1964

”Kun osaat itse kirjoittaa, on hyvä, että luet paljon”, oli äitini mielipide. Hänen kommenttinsa perustui siihen, että ainekirjoitusnumeroni oli usein kiitettävä. Minä murrosikäinen en itse juuri piitannut kynäilytaidoistani.

Kesäkuussa 1967 täytin neljätoista. Sain lahjaksi Annikki Sankarin nuorisoromaanin Katoava saari. Kiittelin nöyrästi, vaikka sisimmässäni kaihersi pettymys. Olisin halunnut meikkejä. Kun ryhdyin lukemaan lahjakirjaani, tempaannuin täysin mukaan elävään kerrontaan. Näin silmissäni Vuoren veljekset ja pahoissa aikeissa kuljailevan Tervaukon. Samoin pöllyävän kylätien ja tuulessa suhisevat vehmaat orapihlaja-aidat. Nuorten väliset ihastumiset ja orastava seksuaalisuus on teoksessa kuvattu kiihottavan hienovaraisesti. Vaikka kirjassa on seikkailua ja tunnetta, mitään heppoista saippuaoopperaa se ei silti ole. Elämän varjopuolia on tuotu esille. Tarrin isä on alkoholisti. Se tietää perheelle toimeentulohuolia, salailua, pelkoa. Huhumyllyt jauhavat kylällä. Havahduin arvostamaan raittiita vanhempiani.

Muutama vuosi sitten luin kirjan uudelleen. Rivejä tapaillessani pystyin yhä aistimaan ripauksen nuoruuden huumaa.

Otan kirjan pöydältä. Sormeilen väkevänvihreää kuviota. Nuoruus, katoava saariko? Ei,vaan muistojen kultaama huoleton aika.

Takaisin sivulle Ikimuistoiset