Radio Popov

Anna Kyrö:


Anja Portin: Radio Popov

Kuvitus: Miila Westin

S&S 2020


Toimintakykyisiä lapsia ja herkkäkorvaisia aikuisia


Turhaan ei Anja Portin saanut lastenromaanillaan Radio Popov viime vuoden Finlandia Junior -palkintoa. Radio Popov on teemaltaan ja ilmaisultaan klassinen lastenromaani ja samalla sisällöltään niin ajan hermolla kuin kirja vain voi olla. Takakansitekstissä sitä verrataan Astrid Lindgrenin ja Marjatta Kureniemen saturomaaneihin. Yhteistä näiden kirjailijoiden teoksille onkin luottamus lasten selviytymiskykyyn tilanteissa, joissa vanhemmista ei syystä tai toisesta saa tukea ja turvaa. Yhteistä on myös humaani vallankumouksellisuus. Joskus pitää rikkoa sääntöjä, jotta voi toimia inhimillisesti ja eettisesti.

Radio Popovin päähenkilö ja kertoja on yhdeksänvuotias Alfred Unohdettu, joka ei tiedä mitään äidistään ja jonka hämäräperäisiin puuhiin ajautunut isä huomaa poikansa olemassaolon vasta, kun tämä on kadonnut kotoa.

Tässä vaiheessa Alfredilla ei ole enää mitään hätää. Toimen poikana hän nimittäin lähtee jäljittämään hiippailijaa, joka sujauttaa eräänä aamuyönä eteisen lattialla unta odottavalle pojalle postiluukusta sanomalehteen kääräistyt villasukat ja voileivän. Hiippailija osoittautuu postinkantaja ja omenapuutarhuri Amanda Lehtimajaksi, joka kuulee herkillä korvillaan seinien läpi yksinäisten lasten huokailut ja rohkaisee näitä pienillä kekseliäillä keinoilla. Amanda yrittää karkottaa pojan kannoiltaan. Vaikka hän auttaa lapsia, kotiinsa hän ei näitä halua ja varsinkin hän haluaa pysyä tunnistamattomana. Lopulta Amandasta ja Alfredista tulee kuitenkin työtoverit yksinäisille lapsille suunnatun salaisen radioaseman ylläpitäjinä.

Alfred ei ole kaupungin ainoa unohdettu eikä Amanda ainoa herkkäkorvainen aikuinen. Unohdetut ovat unohdettuja eri tavoin ja eri syistä, jokaisella on tarinansa ja luonteensa. Lapsia ei kuvata säälin kohteina eikä heidän vanhempiaan yksinomaan hirviöinä. Herkkäkorvaiset aikuisetkaan eivät ole samasta puusta. Heidän joukossaan on nuohoojia, opettajia, tuomareita, hammashoitajia, kirjastovirkailijoita, bussinkuljettajia ja muita, jotka tapaavat työnsä ohessa lapsia ja auttavat näitä matalalla profiililla. Heitä ei kuvata pyhimyksinä vaan ihmisinä, joilla on myös omat pyyteensä.

Hyvä lastenkirjallisuus on hyvää kirjallisuutta. Aikuinen lukija kiinnittää ehkä päähuomionsa Radio Popovin sosiaaliseen sanomaan, mutta teos noudattaa samoja periaatteita kuin Alfredin radiolähetykset: saa nauraa ja saa tietää. Kirjassa on koskettavista lapsikohtaloista huolimatta hauskuutta, jännittäviä käänteitä ja seikkailuja sekä aimo annos tietoa elämän eri aloilta. Klassisen sadun tuntomerkkinä toimijoina on myös eläimiä, jotka tietävät ratkaisevalla hetkellä tehtävänsä.

Romaanin lopussa on lyhyt selitysosa, josta käy ilmi, että fiktiivisen Alfredin fiktiiviselle radioasemalle nimen antanut Aleksandr Popov oli todellinen henkilö, 1800-luvulla Venäjällä elänyt fyysikko ja keksijä ja radion varhainen kehittäjä. Mutta kuten kirjallisuudessa yleensä, myös tämän teoksen fiktiosta voi olla iloa ja hyötyä todellisessa elämässä. Alfredin radiolähetyksissä annetaan vinkkejä yksinäisyyden hallintaan, itsensä kehittämiseen ja elämän rikastuttamiseen. Toivottavasti joku tosielämän herkkäkorvainen kirjastovirkailija sujauttaa tämän kirjan näitä vinkkejä tarvitsevan lapsen reppuun.

Tarpeetonta mainitakaan, että kirja sopii erinomaisesti aikuisille sekä ikkunana lasten todellisuuteen että täysipainoisena kirjallisuutena.


Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt