Ella Pohjanen:

Hiihtokilpailut

- Huomenna on sitten hiihtokilpailut. Jokaisen on otettava sukset mukaan, kuuluttaa opettaja koulupäivän päätteeksi. – Kilpailut aloitetaan heti aamulla.

Ekaluokkaa käyvä Elsa hiihtelee aamulla koulua kohti, jonne ei ole matkaa kuin reilut sata metriä. Hän ei pidä kilpailuista, mutta nyt on pakko hiihtää, niin on opettaja määrännyt.

Taivas roiskii lunta. Elsan tullessa koulun pihaan se on paksuina paakkuina suksen pohjissa. Muutamat pojista liippaavat suksiaan kynttilänpätkällä. Pienimmät pannaan ladulle ensin. Niinpä Elsa huudetaan ensimmäisenä lähtöviivalle. Hänellä on päällään Unrasta saatu ruskea turkki, joka on alun perin tarkoitettu paljon isommalle. Hihoja on vain lyhennetty sopiviksi. Kumisaappaat jalassaan hän sivakoi vastahakoisesti lähtöpaikalle.

Alkumatka on myötäistä, sukset tökkivät, hyvä ettei silmälleen keikahda. Rinkat ovat venyneet ja painavat nilkkoja. Kantapäitten alle kertyvä lumi vaikeuttaa eteenpäin menoa. Jyrkkä mäki on edessä ja latu vie kohti metsänlaitaa. Vaivalloisesti tyttö kiipeää mäkeä ylös. Viimein hän on mäen päällä. Hikipisarat hyrräävät selkää pitkin. Hän ottaa kourallisen lunta ja ahtaa suuhunsa. Edessä on onneksi myötämaata. Suksien pohjiin paakkuuntuneen lumen hän yrittää karistaa edestakaisin liikkein siinä onnistumatta. Hän astuu ladulle ja alkaa sauvalla hakkaamaan kikaa pohjista. Yht`äkkiä kuuluu huuto:

- Latua, latua!

Tulossa on kaksi hiihtäjää. Hätääntyneenä Elsa hyppää ladun viereen ja hupsahtaa syvälle hankeen. Saappaat ovat täynnä lunta. Kontaten hän pääsee viimein suksille ja lähtee tutisevin polvin jatkamaan matkaa. Hän siirtyy ladun sivulle, sillä yksi toisensa jälkeen ohittaa hänet. Nyt menee jo ekaluokan poikiakin. Latu tekee lenkin metsässä, se tuntuu Elsasta loputtomalta. Hitaasti hän laahustaa eteenpäin luistamattomin suksin. Enää ei jaksa kiirehtiä. Vielä kerran hän puhdistaa suksen pohjat.

Nyt näkyy kuusten välistä ensimmäinen talo, jonka takaa menee latu koululle päin. Kauhea uupumus ja jano ovat vieneet voimat. Hän avaa vasikannahkalakkinsa nauhoja. Hiki virtaa ohimoja pitkin, ja jalat tärräävät, ettei tahdo suksien päällä pysyä. Sanokhon opettajaki mitä tahansa, ajattelee tyttö ja kääntää sukulaistalon pihaan.

Emäntä istuu keinutuolissa Elsan tullessa sisään. Ujona tyttö jää ovenpieleen.

- Onkos sulla asiaa, kysyy emäntä.

- Antasittakos tet vettä, saa tyttö sanottua.

- Kyllähän sitä saa. Hän tuo ison mukillisen. - Onpa sulla kuuma, istahta vähäksi aikaa, olekkos sie sivakoila?

Elsa nyökkää, istuu tuolille ja juo vielä mukillisen ennen lähtöään.

Tällä välin maaliin on tullut osa kolmasluokkalaisistakin. Alkaa ihmettely, kun Elsa ei ole vieläkään tullut. Liekö eksynyt ladulta, arvelee opettaja.

- Sehän mänki kinoksesa jo ensimäisen mäen päälä, kuului tyttöjoukosta.

- Ja mettävälilä puhisti sivakoitten pohojia, sanoi yksi pojista.

Elsa lähtee hiihtämään koulua kohti. Aikaa on menny varmasti kauon, saapa nähä mitä opettaja sannoo, mitäs pakottaa hihtomhan, ajattelee tyttö.

Elsan päästyä koululle opettaja onkin häntä vastassa. Vihainen ilme kasvoillaan hän kertoo lähettäneensä poikia etsimään luullen Elsan eksyneen ladulta.

- Missä sinä oikein viivyit näin pitkään?

- Kävin Jänkäläsä juomasa vettä, ko niin väsytti ja janotti, eikä sivakat luistanhee yhthän.

- Huomenna jäät tunniksi jälki-istuntoon.

Ennemin istun vaikka päivän arestisa, ko lähen toisti kilipaa hihtomhan, ajattelee Elsa.

Takaisin sivulle Proosa