Toini Marjamaa:

Mennyttä etsimässä

Tunsin kerran kevätyönä

kaipuun aikoihin menneisiin.

Kartan taittelin taskuhuni

repun otin, ja kompassin.

Saavuin paikkaan, josta lähti

polku, jatkuen vaaroihin.

Eessä aukeni metsä ennen

nyt vain autio kannokko.

Rasiin kaadetut rungot kätki

polun suunnankin entisen.

Silmiin siinsi vain raiskioita

läpipääsy mahdoton.

Lähdin suojaan mä tutun kämpän

kummun kätkemän pirttisen,

jonka luona niin monet kerrat

metsän ääniä kuuntelin.

Kumpu outona silmiin piirtyi

koneen runnoman seudun näin.

Kämppä sortunut, katto poissa

kamiinastakin muisto vain.

Kuusivanhus mi haltijana

kämppää ylväänä vartioi,

pois on kaadettu paikaltansa

selluloosaksi tehty kai.

Vielä kahvit mä keittää aioin

puron kirkkahan äärellä.

Otin pakin ja menin rantaan

rapaoja vain jäljellä.

Nostin reppuni.lähdin poies

jätin hyvästit menneelle.

Muistoissani vain tänne palaan

kuulen kuuseni huminan.

Takaisin sivulle Lyriikka