Konsa Heikin lauluja
Matti Ylipiessa:
Konsa Heikin lauluja
"Henrikki Wäänänen myöskin kutsuttu Konsa Heikki oli muinen köyhä työmies, joka kulkein ympäri kyliä elätti itsensä viulun soitolla ja omatekemäin runoin veisaamisella. Jotenkin viinaan menevänä oli hän aina saapuvilla pidoissa ja tanssi paikoissa, aina nöyrä ja aina iloinen. Hänellä oli ankara muisto ja erinomainen sukkeluus kokoonpanna veisuja aivan valmistamatonna ja mistä aiheesta tahtonsa. - Viimmein kuoli tämä runoniekka lämpöisesä uunisa, johonka hän oli viinapäissä kontannut."
(Z. Topelius vanhempi)
Nämä laulut Konsa Heikki esitti Tornion markkinoilla joskus 1800-luvun alkupuolella. Uudelleen niitä esitettiin Peräpohjolan markkinoilla Torniossa v. 2004.
Koska Konsa Heikiltä ei ole jäänyt muistiin kuin yksi runo, olen täydentänyt hänen ohjelmistoaan. (Matti Ylipiessa)
Keisarin käynti Torniossa
Siellä Pohjan Torniossa
Herrat nukku pohmelossa
Eikä niitä herättämään
Pysty mikään mainen
: Keisarinkaan lainen :
Syvä uni sammuneella
Kajanilla kokeneella
Ehkä äijä touhus liikaa
Toti siltä tolkun otti
:Ohi meni potti :
Ooström sekä Rekku-setä
Sano "Ei me petä ketä"
Punssi koitu kohtaloksi
Raatihuoneen lattialla
: Nukkuit vällyn alla :
Hyvä että sentään saatiin
Tenkström edes tulet laatiin
Ettei aivan pimeässä
Keisarinkaan tarvi tulla
: Rengiks luule Ulla :
Aamulla on meno toinen
Hyppii siellä joka loinen
Mut ei Aleksanterikaan
Anna Armons heille loistaa
: Vaikka "söör" ne toistaa :
Putaalle on kiesit tuotu
Hevosilta loimet luotu
Herroilla on aina kiire
Keisari kun rantaan astu
: Kajanilta kastu :
Jäivät jutut kertomatta
Silkkisanat sanomatta
Kenties sitten toisen kerran
Ehkä sadan vuoden päästä
: Puhutahan säästä :
Siellä Pohjan Torniossa
Herrat nukkuu pohmelossa
Eikä niitä herättämään
Pysty mikään mainen
: Keisarinkaan lainen :
Tornion Orja-Wäestä
Mikkelinä piiat myyään
Hinnat siksi pohjaan lyyään
Rengeistä on ylijäämä
- Lukematon määrä
Taitaa mennä vanha Kalle
Piiloon ulkohuusin alle
Epätoivo siks on suuri
- Loppui hyvä tuuri
Ennen oli varma paikka
Nyt on seläst iso haitta
Eipä lennä jauhosäkki
- Ylisille asti
Ukko pannaan paimeneksi
Kun ei pääse paremmaksi
Tee ei mieli taivasalle
- Minkäs mahat sille
Maija puuron pohjaan keitti
Ryynit hyvät hukkaan heitti
Kiristäppäs suolivyötä
- Sano hyvää yötä
Kyökistä kun kanalaan
Ois kun mennyt manalaan
Eikä tili ollut häävi
- Vaikka kuinka hääri
Putos tallirengin taksa
Voitot kääri kamasaksa
"Voithan muihin töihin mennä
- Jos et mulle ennä"
Mistäs minä poika parka
Hento laiska aivan arka
Löydän talon suopean
- Edes pankon kapean
Hopsaus-kopsaus
Yks kaks kol tanssittaa
Polkkaa ja masurkkaa
Bostoni katrilli
Hoppaas mun kultani
Suurella vaivalla
Suoloja laivalla
Tervaakin tynnyri
Sil tienaa Rekharti
Tule meille Torille
Törnkvistin kojulle
Osta vaikka pauloja
Helmiä nauloja
Suntunkin puodissa
Ollaan niin muodissa
Viimeistä kuosia
Syytä on suosia
Appelkreenin saarnassa
Maallinen on vaarassa
Pappilaansa pöytähän
Puoli lohta tuo hän
Apteekkins takana
Istuu Pipo vakaana
Aimo-Annans suututti
Äksyn maalle ajatti
Tolpo pitää koulua
On tunnelmas nousua
Sikari on väärin päin
Kielioppi niin ja näin
Fröökynät mamsellit
Papit sekä porvarit
Kaikki met tanssitaan
Autuuteen marssitaan
Yks kaks kol tanssittaa
Polkkaa ja masurkkaa
Bostoni katrilli
Hoppaas mun kultani
Takaisin sivulle Lyriikka