Marja-Leena Vierelä:

He vaelsivat

He vaelsivat sintolaisiin temppeleihin,

heittivät kilisevät kolikkonsa alttarin eteen

ja taputtivat käsiään kolmesti,

herättivät näin Jumalansa.

Temppelin pihassa he kiinnittivät kirjoituksensa

puiden oksille, joihin olivat pyyntönsä muotoilleet:

anna maailmaan rauha

anna minulle rakkautta

suo pitkää ikää

terveyttä.

Oliko jotain unohtunut:

pidä mannerlaatat paikoillaan

älä nostata tsunamia

älä anna ydinvoimaloiden sydänten sulaa.

Tuulessa ja auringossa toiveet haalistuivat,

unohtuivat ja laatat liikkuivat,

tsunami pyyhkäisi,

sydämet olivat vaarassa sulaa.

Heidän riisipeltonsa,

kirsikkatarhansa

ja hillityt kivipuistonsa,

ihmiset kimonoissaan ja arkipuvuissaan,

otti vastaan Tyynimeri.

Vuoristojen ja auringonnousun maa

oli peltikasaa ja mutaa,

uponneita laivoja ja talojen raunioita

joku pelastunut etsi ja löysi omaisensa.

Kuolleensa hän lähetti tuntemattomaan

buddhalaisin menoin.

Hiljaisena kohtaloonsa taipuneena hän,

joka jäi henkiin,

jatkoi elämäänsä suru hartioillaan.

Takaisin sivulle Lyriikka