Ella Pohjanen:

Annu laulaa

Annu oli pieni tyttö

ehkä viiden vanha,

nenänpäässä pisamia,

posket pullollansa.

Sisarusta viisi hällä

oli vanhempaakin,

monenlaiset oppitunnit,

heiltä Annu saakin.

Usein kehdon jalaksille

pikkutyttö nousi,

helmat siinä heilahdellen

pienempiä sousi.

Keinutteli siskojansa

unten maille illoin,

laulun myötä lapsosille

uni saapui silloin.

Lauloi laulut monenlaiset,

innostuikin noista,

eipä löydy laulumiestä

ahkerampaa toista.

Sanat kovin helposti

kun tytön mieleen jäivät,

niinpä niitä laulaessa

kului talvipäivät.

Annulle nyt isommat

ne opettivat laulun,

jolla hän sai iloiseksi

heidän naamataulun.

Pienempää näin yllyttivät:

Vieraille sä muista

laulaa tämä, silloin kuulet

hörönaurut suista.

Kun sitten saapui vieraisille

kylän naista kaksi,

Annu tiesi hetken tulleen

alkaa laulajaksi.

Niinpä hän nyt ilomielin

lurittamaan alkoi,

silloin rivon pornolaulun

sanat ilmaa halkoi.

Äiti katsoi ihmetellen,

mitä laulaa Annu.

Arvatenkin isommat

on sanat suuhun pannu.

Vieras tuota kauhisteli,

nauruun puhkes toinen,

onhan tytön tuutulaulu

aivan erikoinen.

Isän suukin virnehessä

vähän olla taitaa,

eipä tästä suurempaa

lie kenellekään haittaa.

Eivät enää vieraatkaan

kiinnostuneet muusta,

kuin mitä tytön tylleröinen

ulos päästi suusta.

Kahdeksannen värssynsä

kun tyttö kajahutti,

silloin pikku Ullan suusta

jo putosikin tutti.

Uni otti pienokaisen

nukkumatin maahan,

hänet hyvin untenmaille

laulamalla saahan.

Annulle nuo laulun sanat

oli oudot kovin,

ei jäänyt niitä miettimään,

kuin joskus pienen tovin.

Äidiltä nyt kovat nuhteet

saivat lapset toiset,

tästä lähtein lopetatte

neuvomiset moiset.

Lastenlaulut sopivat

vain pienokaisten suusta,

eikä heidän tarvitsekaan

rallatella muusta.

Ei korkeata kulttuuria

tämä ole varmaan,

mutta muistot esiin tuo se,

lapsuusajan armaan.

Takaisin sivulle Lyriikka