Runoja Kemille

Saapumisaika Kemiin

Kirjoittajaryhmä Rinki juhlisti 150-vuotiasta Kemiä runotuokiolla Saapumisaika Kemiin sunnuntaina 11.8. 2019 Café Hertassa, joka täyttyi ilahduttavasti kuulijoista. Kahvilan herkullisten leivosten äärellä kuultiin erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia Kemistä. Sääkin suosi, sillä illan sade antoi odottaa itseään.

Muutamia poimintoja ohjelmasta: “Minua on vain yksi, / mutta kun synnyin tähän kaupunkiin / meitä oli monta. / Enemmän kuin koskaan aiemmin / tai kertaakaan sen jälkeen.” Näin alkaa Piia Toppilan runo Meren tuoksu. Elsa Partalan runo Jos olisin päättyy säkeisiin “Iltaisin käteni täyttyvät Laitakarin rimamöljän jäännöksistä. / Rantabulevardin kivillä astellessani kuiskaan: / Minun kotikaupunkini.” Toini Marjamaa ja Anita Myllykoski katsoivat Kemiä naapurikuntalaisin silmin. Anna Kyrö tarjosi rosoisia muotokuvia Valtakadulta ja luki otteen Martti Ruonansuun, merenkävijän, novellista Talven jälkeen tulee kesä. Meri ja tuuli ovat läsnä Aino Ylifrantin runossa Ikiaikainen tuuli. Annukka Immonen luki ohjelman lopuksi ruskeahattuisesta miehestä, joka asuu pienessä rantakaupungissa. Vapaan sanan osuudessa esiintyivät vielä rinkiläisistä Sinikka Lappeteläinen ja Virpi Summa.

Kuvassa esiintyjät vas. Anita, Annukka, Toini, Virpi, Sinikka, Aino, Anna, Elsa, Piia

Kuva: Mari Verronen

Takaisin sivulle Uutiset