Wienerwaldin tarinoita 6

Coda

Ohitustien sisempi kaista oli suljettu onnettomuuden takia. Kun pääsimme kohdalle, näimme vain väläyksenä, mitä oli tapahtunut, sillä toinen kaista veti hyvin kun ei ollut paljon liikennettä. Rekka oli ajanut kaiteen yli ja kaatunut moottoritien keskialueelle. Lasti oli levinnyt ympäriinsä. Ei saanut selvää, mitä niissä laatikoissa oli, mutta siellä oli jo lauma ei-niin-viranomaisen näköisiä ihmisiä, keräilijöitä siis. Anette päivitteli ihmisten ahneutta ja piittaamattomuutta.

Vähän ajan päästä pysähdyimme huoltoasemalle, ja siellä meille kerrottiin, että ne olivat kenkä- ja lelulaatikoita. Oli nähty ihmisten kanniskelevan sellaisia tavaroita. Joku tiesi, että Turkista tulossa, johonkin menossa, että kuski oli lentänyt ulos autosta, kuollut. Anettea alkoi ohimennyt tilaisuus harmittaa. Hän sanoi, ettei ole sen ahneempi kuin muutkaan, mutta kun rahasta on aina puutetta, niin olisi sieltä uudet kengät voinut penkoa. Ymmärsin kyllä vihjauksen ja minun teki ensin mieli jättää nainen siihen paikkaan, mutta nielin kiukkuni; hänen täytyi nähdä tai arvata, mitä mielessäni pyöri, sillä hän katsoi minua kovin ivallisesti ja osoitti pikkusormellaan kai kuormasta varastettua pehmolelua mukanaan raahaavaa pojannaskalia. Jatkoimme kohta matkaa. Olihan kiire lounaalle ja sen jälkeen -- niin mihin? Anette oli nolannut minut, enkä enää tiennyt, mitä häneltä halusin. Ehkä silloin olisi ollut sopiva hetki lopettaa tuo suhde, mutta edes siihen en kyennyt. Joka tapauksessa, ja kuten sitten tuo lounaspöydässä edessäni istuva, kättäni lupaavasti puristava ja kylmästi hymyilevä, mutta niin verevä nainen koko olemuksellaan osoitti, minä kelpasin hänelle lähinnä laskunkuittaajaksi, enkä kovin hyvin siihenkään. Praktiikkani oli mennyt alaspäin, en tuntenut ketään kuuluisaa enkä kiinnostavaa ihmistä, autoni oli jo vanhaa mallia ja paidankaulukset vähän kuluneet, muusta sitten puhumattakaan. Elin armossa vaan en armosta; ehkä säälistä, tai sitten nainen oli liiaksi mukavuutta rakastava hankkiutuakseen minusta eroon. Tai mistä minä sen tiesin, ehkä hänellä oli jo toinen -- tai useampi uhri, -- joita hän tapaili silloin, kun olin kiinni köhivissä ja vähäverisissä potilaissani, jotka joko paranisivat tai heittäisivät henkensä minusta ja antamastani avusta riippumatta -- ja joiden holhoojat olivat laskujani maksaessaan minun kannaltani kiusallisen tietoisia tästä tosiseikasta... Tästä kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri sen tähden otin kiltisti miehisyyttäni vahvistavan lääkkeen ja unohdin epäilyni ja kurjuuteni hetkeksi. Anette riisuutui huoneen iltapäivän hämärässä -- olimme näet ottaneet alakerran huoneen varjon puolelta, huoneen, jonka ikkunasta näki vain isojen vanhojen lehmusten runkoja ja lehvistöä, -- kun Anette oli riisuutunut, unohdin lopulta kaiken muun ja keskityin tuon lumoavan ja ilkikurisen olennon, tuon satumetsien nymfin salaperäisten myskintuoksujen ja vartalon syvien onkaloiden tutkimiseen, kunnes kaiken lopettava välttämätön laukeaminen antoi armottoman loppumerkkinsä, ja kohta näin tuon naisen kuin uudelleen, näin alhaisen, alastoman ja likaisen verenimijän, jonka todellisena päämääränä oli saaliinsa tuhoaminen, mutta joka sitä ennen halusi nauttia uhristaan, imeä lutkuttaa sen tyhjiin niin hienovaraisesti, ettei uhri itsekään tulisi siitä tietoiseksi. Anette, huusin onnettomana, mitä sinä teet minulle. Silloin tämä sängyn reunalla istuva, hiuksiaan suihkun jäljiltä sukiva pikkupeto paiskasi harjan lattialle ja kuin vastauksena kävi kylpytakkinsa auki leväyttäen istumaan vuoteen jalkopäähän; mitään hän ei peitellyt, ja valmiiksi muotoilemani moitteen sanat jäivät pilaamaan keuhkojeni kammottavan vähähappista ilmaa. Olin sanaton, olin hänen arvoton orjansa. Kun palasimme alkuillasta Wieniin, jätin ensin Anetten Praterin laitamille. Ajoin sitten kotiinpäin.

Nyt katumme on suljettu, asuinkorttelimme eristetty. Sillä kadulla (Bürgstrasse), siinä tietyssä talossa (numero 8 a), vaimoni (jonka nimen jätän säädyllisyyden nimessä mainitsematta) omistamassa toisen kerroksen asunnossa, jossa minäkin asun, on sattunut valitettava, ihmishengen vaatinut onnettomuus. Välittömän syyn tähän tarpeettomaan tragediaan löydätte keittiöstä, se on uunin kaasuhanan huolimaton sulkeminen.