Kaija Koivisto:

Kuusi ja mänty

Pitkän kuusen oksat lakaisevat maata, kun tuuli tarttuu sen oksiin. Se on ylpeä omasta olemuksestaan, joskus se suorastaan pöyhkeilee vieressä kasvavalle männylle tuuheasta turkistaan.

Mänty ei välitä, se tuntee arvonsa. Eräänä päivänä tuulen yltyessä se kyllästyi kuusen huiskintaan ja jyräytti:

- En tarvitse tuollaista oksamäärää. Eipä tuulikaan tartu niin helposti kuin sinuun, enkä halua lakaista pitkin kankaita oksillani. - Minä kasvan vähäoksaisena senkin vuoksi, että arvokkaimmat laudat valmistuvat oksattomista puista, mänty suorastaan ylpeili.

- Mutta minullapa on pikkulintujen pesiä varten enemmän oksia kuin sinulla ja mustarastas laulaa vain minun pitkässä latvassani, kuusi puolusteli.

- Ha haa, minun latvaoksillani pesivät Suomen suurimmat linnut. Maakotkakin kasvattaa poikasensa minun vahvoilla oksillani. Ja etkö tiedä, että koskaan ei hirsihuviloita rakenneta muusta kuin mäntypuusta. Jo vuosisatoja sitten männystä ja maasta on valmistettu majoja, joissa ihmiset ovat asuneet.

- Mutta minäpä lakaisen puhtaaksi sitä sammalta, jota käytetään tiivisteenä hirsien välissä, sai kuusi huikatuksi.

Ikuinen keskustelu puiden kesken käy niin kauan, kunnes metsuri tulee ne kaatamaan, taikka ne lahoavat paikalleen ja tuuli humauttaa ne nurin metsän syliin.

Takaisin sivulle Proosa