Bongaus 41


Anna Ahmatova: Runoja. Koonnut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola. Kustannus Oy Orient Express, 1992. Anna Ahmatova: Valitut runot. Toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola. Tammi 2008. Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova, koditon (Razorjonnyi dom, Kniga ob Anne Ahmatovoi 1991). Suom. Eila Salminen. Otava 1992. 

Anna Ahmatova (oik. Gorenko, 1889-1966) on erityisesti Pietarin runoilija, mutta Suomellakin on sijansa hänen runoudessaan. Ahmatova oli vuonna 1915 Hyvinkäällä keuhkotautiparantolassa. Tältä ajalta on runo, joka löytyy molemmista Mikkolan suomentamista kokoelmista (1992, 40 ja 2008, 90):

Joka ilta saan häneltä kirjeen 
kuin nuori morsian, 
ja vastauksen kirjoitan, 
kun yö on langennut.

”Olen valkean kuoleman vieraana tällä, 
missä tie johtaa pimeään. 
Älä, kalleimpani, tee koskaan pahaa
maan päällä yhdellekään.”

Suuri kirkas tähti seisoo
kahden puunrungon välissä. 
Se lupaa minulle tyynesti, 
että uneni käyvät toteen.

Toisen kerran yhteys Suomeen syntyi 1950- ja 60 –luvuilla, jolloin Ahmatova vietti aikaa Komarovon (Kellomäen) kylässä Karjalan kannaksella Suomenlahden rannalla. Komarovossa Ahmatova muistelee Suomea:

Maa, vaikkei kotimaani olekaan, 
on muistoissani katoamaton
ja merikin niin hellän-jäinen, 
sen vesi miltei suolaton. 
(Kuzmina 1992, 212.)

Näköyhteys Suomenlahdelle kirjoittautuu runoksi: 
… ja tuntuu kuin Suomi salavihkaa
vilkuilisi tyhjiin peileihin. 
(Ahmatova 1992, 95.)