Valkoapila

Anita Myllykoski:

"Omat jälkeni taivaan tuulissa"

Valkoapila

Kirjoittanut Kaarina Yrjönheikki

Runoja

Lapin yliopistopaino 2007

Kaarina Yrjönheikin runokokoelmassa Valkoapila vapaamittaiset runot tulevat hyvin lähelle lukijaa. Ne puhuttelevat ilman turhia sanoja ja liikuttavat tutuin kielikuvin, kuitenkin tuoreesti. Usein tärkein asia on kruununa runon lopussa. Nimiruno johdattelee itseironisin perusteluin viimeiseen säkeeseen ”Valkoapila olisin, jos olisin kukka”.

Suurin osa kokoelman runoista on vapaamittaista. Ensimmäinen runo riimittelee lukijan runojen minän matkaan lapsuudesta nykyhetkeen ja tulevaan ”Riemun raitaa / tietä kaitaa / päästä päähän”. Toinen runo lähettää laulut lentoon. Muut riimirunot sijoittuvat kokoelman loppupuolelle. Niiden kieli ja aiheet riemastuttavat varmasti myös lapsia, esimerkiksi runo ukon ja akan joulusta sekä kissaruno Duurin ja Mollin keväthuumasta. ”Myös Duurilla oli tunne kuuma, / kai siihenkin vaikutti kevään huuma. / Se kiipesi aidalle viereen Mollin, / tämän suuren ja komean kotikollin.” Parissa vakavammassa riimirunossa loppusoinnut saattavat etäännyttää aiheesta.

Kun on riittävästi taivaltanut elämäntietä, kykenee tarkentamaan menneeseen. Runoissa tarkastellaan ikävöiden lapsuuden kultapäiviä, nuoruuden hurmaa ja parisuhdetta. Varjot heittyvät vailla katkeruutta muistoista, jotka liittyvät läheisten menettämiseen. Elämä on kohtaamisia ja eroja. Meri on tärkeä runojen mielenmaisemassa: meri kimaltaa, tähtimeri loistaa kaukana, meren mainingit tuovat ja vievät terveisiä. Luonnon kiertokulku on läsnä niin poutapäivin kuin myrskytuulin.

Pilvien hiukset

roikkuvat auringon silmillä.

Koivujen latvat

kumartelevat myrskyn edessä.

Minä uhmakkaasti

kompuroin vastatuuleen.

Katse ei tähyä tulevaan vain lyyrisesti avaruuden kautta vaan myös fantasiakuvin, joissa leikittelevät merenneidot ja keijukaiset sekä tuuliviirihevonen. Itseironia hykerryttää jälleen runossa, jossa minä toivoo ehtivänsä järjestää kotinsa kunnon kansalaisen tavoin. Mitä jää jälkeen? Kunnianosoitus menneille sukupolville. Omat jäljet ovat myös tämän kokoelman runot, kestävät luovuuden tulokset.

15.4.2007

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt