Tavallista taiteellisempi hevonen

Anita Myllykoski:

Satuportit aukeavat

Tavallista taiteellisempi hevonen

Saara Heikkinen

Nordbooks 2011

Tavallista taiteellisempi hevonen on kemiläisen Saara Heikkisen esikoisteos. Se sisältää 29 satua ja 45 riimillistä lastenlorua tai -runoa. Heikkinen on pitkän linjan kirjoittaja, jonka tekstejä on julkaistu muutamissa antologioissa, esimerkiksi Immi Hellén Seuran lastenrunokokoelmassa Tuulihattu (2009). Satuja on esitetty Pikku Kakkosessa ja luettu radiossa. Heikkisen erilaisiin teksteihin voi tutustua myös hänen omilla ja Kirjoittajaryhmä Ringin verkkosivuilla.

”Aikuiset luulevat, ettei satuolentoja voi olla muualla kuin saduissa, vaikka jokainen pikkulapsikin tietää, että niitä voi olla ihan missä vain.” Näin miettii Maija sadussa Näkymätön kaveri. Saara Heikkinen osaa katsoa ja kuvitella lapsen silmin, mutta hän on myös taitava satu- ja tarinaperinteen jatkaja. Peikkosaduissa teemana on ystävyys ja erilaisuuden hyväksyminen. Ihmesaduissa ukko pilaa ahneudellaan kolme toivomusta, jotka oikein käytettyinä voisivat helpottaa ukon ja akankin elämää. Eläinsaduissa ylpistellään, ja siitähän ei hyvää seuraa. Onpa Raamatun kertomus Joonasta ja valaasta saanut kirjaan uudenlaisen version.

Kirjan ystävää koukuttaa satu Sivullinen – satu satukirjasta. Siinä väheksytty satukirja poistaa kirjahyllyssä eriarvoisuuden ja ikävyyden. Runo Kirjatoukka kasvattaa ruokahalua: ”Satukirjat ihanat, / romaanit niin lihavat, / niitä mahan täyteen syön, / maiskuttelen koko yön!” Runot vuorottelevat onnistuneesti satujen kanssa. Sikermä Hassun hauskoja eläinystäviä on oivaltavaa eläinkuvausta.

Sadun yksi tunnuspiirre on opetus. Pieni lukija ja kuulija ymmärtää sen hyvin näistä saduista. Satu Nalle Napsu ja savuavat pötköt on parempi opetukseltaan kuin Miten piipusta tuli terveellinen. Lapsen arkeen liittyvissä saduissa osataan liikkua luonnossa, nähdään erilaisia eläimiä, äiti on lempeä ja viisas, isä osaa koota ihmevekottimen, mummo kesyttää vääräkätisen uunikintaan.

Sadut ovat sopivan pituisia välipalaksi ja iltalukemiseksi. Kieli soljuu sujuvana ja vivahteikkaana. Näiden satujen ja runojen parissa voi aikuinenkin hengähtää kiireestä ja ongelmista. Jokaisesta on johonkin, mummo vakuuttaa tarpeettomalle lohikäärmeelle ja samalla muillekin murheellisille.

Kannen taiteellinen hevonen ja osa kirjan kuvituksesta ovat Saara Heikkisen käsialaa. Kustantaja olisi voinut liittää kanteen kirjailijaesittelyn, ei vain verkkosivuilleen. Tavallista taiteellisempi hevonen on ansiokas tulokas kemiläiseen ja lappilaiseen lastenkirjallisuuteen.

4.6.2011

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt