Marja-Leena Vierelä:

Jokainen lentää siivillään 25.11.12

Siitä on ikuisuus. Ikävä sisälläni liikahtaa ja luulen jaksavani taas. Ihminen on kuin Grönlannista Jäämereen lohjennut jäätikkö, joka ui syvällä hyytävässä, suolaisessa vedessä. Olen enemmän, et näe jäälautan vedenalaista maailmaa, et ihmisen sisintä, hänen mahdollisuuttaan tulla siksi, mitä on. Ihminen etsii tietä toteuttaakseen omat unelmansa ja rakentaakseen identiteettiään. Raunilla oli henkilökohtainen ongelma. Kukaan ei ollut koskaan sanonut hänelle, että mitä tyttö tai mitä poika tai mitä mikään muukaan, josta selviäisi kumpaa sukupuolta hän oli. Hän oli hämmennyksen vallassa.

Ihmisten tallaamat oikopolut tulevat maantieltä pihaan. Seison pienellä mäentöyräällä ja katson syksyn värittävää maisemaa. Tuulen tuutiman lohtupuun olen kiireissäni unohtanut. Pitkään aikaan en ole kiertänyt käsiäni sen rungon ympärille saamaan voimaa. Oli miten oli, mielikuvituksen tuo käkkyräinen, rumankaunis mänty saa laukkaamaan.

Katson itseäni vieraan silmin. Hän oli jättämässä pihapolun ja tienoon. Kesä on takanapäin. Hellemekko oli tiukilla, kun hän viimeisillä voimillaan ja ärräpäillä veti Ilonan tiekarhun edestä. Haikein mielin hän katseli rakasta pihaa. Yksinkertaisesti asuivat, elannon saivat yhdestä lehmästä, pienestä maatilkusta ja kalasta. Elämä oli vaatimatonta. Aidan takaa katselivat naapuritilan tummat hevoset. Ulkopuolisena näin mielessäni tulevan, kun vanhemmat järjestivät elämäänsä minun lähdettyäni. Kantoivat vintille ruusuiset unelmani, sydänsuruni ja ruusunpunaiset unelmani. Hän oli sekavin mielin ajatellut muuttoaan. Monena päivänä seisoessaan portilla kädet syvällä taskuissa hän näki ihmisten tulevan tietä toisen kukkulan rinnettä. Monenlaisia kulkijoita siellä oli, joku talsi yrmeänä alamäkeä kohti kotiansa. Musta huppari oli vedetty tiukasti pään yli, netistä tilattu arabihuivi oli kiedottu kaulan suojaksi, vaikka ulkona oli lämmin. Hän oli elänyt sen verran, että tiesi, ihminen kaipaa muualle siitäkin tilasta, johon edellisen kerran on sydänjuuriaan myöten tahtonut päästä. Yksi vaihe elämästä jää taakse, vähitellen painuu unholaan.

Yöllä unessa näin, kun Erkki-pappa tuli. Myhäilevänä, vatsakkaana, oli samanlainen kuin ennenkin vaikka on kuollut yli viisikymmentä vuotta sitten. Siitäkin on jo aikaa, kun papan miniä ylitti Tuonen virran. Nyt he olivat yhdessä liikkeellä, ohikiitävän hetken näin heidät, ei sanoja. He tulivat hakemaan jonkun maanpäältä. Yöllinen näkymä lupaa, ettei elämäntarkoitus ole arkinen. Meillä on toinen eläminen, siitä kertovat paperinpalaset niitä on temppelin portaiden edessä puuhun kiinnitetty täynnä toivomuksia, rukouksia, siunauksia tämän päivän ja tulevien varalle.

Aurinko oli painumassa mailleen. Tuuli on ilman suuntaa tyyni suunnattomuus. Katsoin aaltojen yli merelle. Ulapalta tuli vastaan heikon tuulen ja nousuveden tuomia aaltoja. Mieli laukkasi milloin suolle milloin mökille, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Kesäiset pitkospuut, rentukoitten auringot huojuvat lahonneitten pitkospuiden reunoilla. Valkeat hillankukat odottivat vierailijoita, vapisivat kevään hallaisista öistä ja pelkäsivät rankkasateita, mutta aurinkoa, sitä kohti ne avasivat valkoiset terälehtensä.Ummistan silmäni, tunnen jängän väkevän tuoksun. Kuuntelen hiljaisuutta. Vuosien hiljaisuutta, hivelet poskiani työnnät sormesi hiuksiini. Niin vuosia sitten, nuorta onnea oli yön täydeltä. Yö huumas niin, me rakasteltiin. Vielä paljon sen jälkeenkin, mutta sinä lähdit, minä jäin. Kohtalo kuljetti, solmin uusia suhteita. Tuoksussa oli jotain vanhaa, mutta myös ripaus uutta.

Erkki-pappa, hiljaisena, keskiyön hetkenä, hän haki yhdeksänkymmentävuotiaan poikansa toiselle planeetalle. Yli virran kuljemme kaikki, kun on meidän hetkemme. Tiesin, hän joka oli vapaa ja valitsi omat kulkutiensä kuin tulvavesi. Tiesin että hän oli lähdössä. Saatoin hänet virran rannalle.

Seurasit jäänreunan siirtymistä kauemmas ja kauemmas rannasta. Olen vaiti. Seison lumisten puiden keskellä. Odotan. Jäähän repeää ensimmäinen railo. Kuulen puiden laulun latvuksissa. Talvenmittainen polku väsyy tehtäväänsä. Istun rannalle ajopuun selkään. Aamulla teeriparvi kävi tähyämässä rannan koivikossa.

Lainaukset antologiasta Rinki: Olen enemmän

Takaisin sivulle Proosa