Bongaus 35

Maimu Berg, Minä rakastin venäläistä (Ma armastasin venelast 1994). Suom. Hannu Oittinen. Kustannus Oy Taifuuni, 1998.

Virolaisen Maimu Bergin romaani kuvaa elämää kahdessa ajassa ja miljöössä: 1950-luvun Tallinnassa ja 1990-luvun Saksassa, sen jälkeen kun Viro on uudelleen itsenäistynyt ja Berliinin muuri murtunut. Elämä koetaan 13-vuotiaan tytön ja aikuisena lapsuuttaan muistelevan naisen tuntein. Tarina purkautuu tytön kokemasta pedofiilisesta suhteesta. Siitä aukeavat myös romaanin teemat jälkisanojen kirjoittajan, Maima Grinbergan, näin tulkitsemana: ”Maimu Bergin romaani Minä rakastin venäläistä käsittelee vaikeutta ja kiroa. Vaikeutta ja kiroa elää ja rakastaa. Vaikeutta elää vieraalla ja omalla maalla. Vaikeutta olla suuren, hallitsevan, ja pienen, alistetun kansan edustaja. Vaikeata ja kirottua, epäonnista ja toivotonta voi olla niin `sopivan` kuin `sopimattoman` ikäisen ihmisen kanssa. Vaikeita ja sairaalloisia voivat olla ihmissuhteet niin Neuvosto-Virossa kuin Saksassa. - - Kuitenkin Minä rakastin venäläistä on yksi kauneimmista rakkausromaaneista, mitä olen tullut lukeneeksi.”

Rakkaus-teeman ohella romaanissa on valaisevaa arkielämän kuvausta. Siitä löytyy mm. välähdyksiä siitä, millä tavalla Suomi kuului 1950-luvun Neuvosto-Viroon: ”Niin kauan kuin minun piti käydä iltapäivisin koulussa, päiväni puolittivat Turun tuomiokirkon kellot Suomen radiossa: kun Suomessa kello löi kaksitoista ja meillä yksi, minun piti lopettaa leikit tai lukeminen, syödä jäähtynyttä ohra-, kaura- tai riisipuuroa, jonka äiti oli jättänyt minulle uuniin aamulla ennen töihin menoa ja lähteä kouluun.” (s. 96)

Rautaesirippu ei romahda kerralla. Sitä pidetään pystyssä molemmin puolin, niin kuin romaanin aikuinen päähenkilö joutuu kokemaan 1990-luvulla: ”Helsingissä Suomen tullivirkailijat alkavat kiusata minua, sillä he tietävät, etten minä olekaan ihminen vaan ihmissusi; he eivät usko, että minun selkärepussani on vain kirjoja, ei yhtään pulloa viinaa eikä ainuttakaan huumelastia.” (s. 58)