Pitkin hampain

Piia Toppila:

Pitkin hampain

Isoäidin mielestä talviloma tarkoitti samaa kuin hiihtoloma ja siksi suksien päälle oli noustava ainakin yhden kerran. Lenkki merenjäällä ei houkutellut Aleksia, mutta isä oli lähtiessään vannottanut häntä tottelemaan isoäitiä, olemaan reipas. Onkohan tämä sitä pitkin hampain tekemistä, mietti Aleksi kiinnittäessään monojaan suksiensa siteisiin. Täytyi olla, koska hänen teki mieli irvistää.

Aleksi pujotti sauvojen remmit ranteidensa ympärille ja lähti hiihtämään isoäidin perään. Vastasatanut lumi häikäisi vaikka aurinko ei paistanutkaan. Aleksi puristi silmänsä sikkaralleen laskeutuessaan meren jäälle, mutta tunsi silti nenässään kutittelua. Kummallinen asia tuo kirkas valo. Se menee ihmisen sisälle silmistä, mutta haluaa tulla saman tien ulos nenästä ja suusta, ajatteli Aleksi ja aivasti. Pyrskähdyksen kuullessaan isoäiti pysähtyi ja pienen hetken ajan Aleksi ehti toivoa isoäidin tulleen toisiin ajatuksiin, mutta tämä sanoikin vain ”terveydeksi” ja jatkoi matkaansa. Aleksi katseli vettynein silmin ensin isoäidin etääntyvää selkää, sitten moottorikelkalla vedettyä latua ja mietti kuinka paljon mukavampaa olisi ollut tehdä latua kuin hiihtää sitä pitkin.

Isoäiti oli luvannut, etteivät he menisi kauas, vain siihen poukamaan, jossa kasvoi kesällä lumpeita. Ei yhtään edemmäs. Silti matka alkoi tuntua pitkältä. Aleksi oli varma, että he olivat hiihtäneet jo ainakin kilometrin vaikka isoäidin talo oli pysynyt koko ajan näkyvissä. Jalat painoivat sata kiloa, kädet vähintään kymmenen. Olenkohan minä perinyt isäni raskaat kädet, Aleksi tuumi. Isä sanoi käsivarsiensa painavan joskus niin paljon, ettei tämä jaksanut kannatella niitä. Siksi isän työtuolissa täytyi olla käsinojat.

Aleksin oli pakko pysähtyä levähtämään. Niin monta kertaa, että oli isoäidin mielestä aika palata takaisin. Linnuntietä. Aleksi toivoi olevansa lintu, siivet selässä hän lentäisi kotiin asti, etelään, mistä lumi oli sulanut jo pois.

Laduton rantapenger näytti Aleksista jättimäiseltä. Umpihanki ei houkutellut, mutta se oli lyhin reitti pois suksilta, ulos tuskaisesta olosta, joka hieroi hiukset ja hermot hiirenhänniksi.

Onneksi isoäiti lähti avaamaan latua. Aleksi katseli hetken aikaa isoäitinsä perään ja lähti sitten seuraamaan tätä. Pian he olisivat jälleen tasaisella maalla ja Aleksi saisi potkia tyhmät sukset jaloistaan.

Rantapenkereen lumi oli kuitenkin pehmeämpää kuin jäällä. Sauvat painuivat syvälle hangen uumeniin, aivan kuin joku olisi jyrsinyt niitä pinnan alla lyhyemmiksi. Lumi peitti monot ja sukset, turkisreunainen lakki valahti silmille, Aleksi oli tuuskahtaa monta kertaa nenälleen. Olisi sittenkin ollut helpompaa palata takaisin samaa, pidempää reittiä kuin lähteä oikomaan umpihangen kautta. Aleksi ärisi kuin pieni kiukkuinen karhunpentu huomatessaan tarpovansa kovasta etenemisyrityksestään huolimatta paikoillaan.

”Perr… perr..”

Kirosana teki tuloaan, mutta Aleksi oli luvannut isälleen olla kiltisti, eivätkä kiltit pojat kiroilleet.

”En enää ikinä lähde hiihtämään kenenkään kanssa!”

Kiukun seasta pilkahti itkun alku Aleksin tuntiessa isoäidin käden selässään. Sormet työnsivät Aleksia eteenpäin, mutta Aleksin ei tehnyt mieli liikkua, teki mieli vain raivota.

”Äääää!”

Suusta tuli väkisin ulos aakkosten toiseksi viimeinen kirjan. Jos Aleksi ei kohta pääsisi eroon suksistaan, ä muuttuisi ö:ksi, oranssiksi oksennusläikäksi hangelle. Aleksi käänsi kasvonsa kohti taivasta ja ärjyi niin lujaa kuin pystyi. Olo helpottui, mutta heti kun suun laittoi kiinni, rintaan nousi uusi paine. Oli pakko älistä lisää vaikka rantatietä lähestyikin vieras täti. Isoäiti kuiskasi Aleksia olemaan hiljempaa, mutta Aleksi ei jaksanut olla enää yhtään kiltti. Oli isoäidin syy, että hänellä oli paha olo. Tyhmä isoäiti oli pakottanut suksille, vaikka Aleksi olisi mieluummin jäänyt sohvalle katsomaan piirrettyjä. Aleksia suututti niin paljon, etteivät edes isoäidin punaiseksi muuttuneet kasvot saaneet häntä lopettamaan rääkymistään. Aivan kohta isoäiti sanoisi, ettei hän haluaisi Aleksia enää koskaan mukaansa hiihtolenkille.

Vasta sitten Aleksi olisi hiljaa.