Ajattelen koko ajan rahaa

Anna Kyrö:

Virolaista nykyrunoutta

Ajattelen koko ajan rahaa

- kivikovaa virolaista nykyrunoutta

Toimittaneet Jan Kaus ja Harri Rinne

Runoantologia

Johnny Kniga 2006

Ajattelen koko ajan rahaa on uusimman virolaisen runouden antologia. Se antaa suomalaisille lukijoille kuvan virolaisen lyriikan nykytilasta samoin kuin ovat aikoinaan tehneet Eestin runotar (1940), 20 nykyvirolaista runoilijaa (1968) ja Uusien sulkien kasvaminen (1984). Kokoelman 18 runoilijasta kymmenen on syntynyt 1970-luvulla, mutta mukana on myös vanhempia, uudistuneita runoilijoita.

Antologian toinen toimittaja, Viron Kirjailijaliiton puheenjohtaja Jan Kaus, pitää Viron nykyrunouden tunnuspiirteenä kriittistä ja ongelmiin keskittynyttä yhteiskunnallisuutta. Erona suomalaiseen nykylyriikkaan hän näkee juuri yhteiskunnallisen painotuksen. Kausin mukaan Suomen runous sukeltaa tällä hetkellä ”nykyhetken rannalta pois kulttuurihistoriaan ja mytologioihin, ja sitä kautta ihmismielen sokkeloihin”.

Antologian suomalainen toimittaja Harri Rinne perustelee kokoelman jälkisanoissa runouden suomentamista näin: ”runo on tämän päivän riippumaton, nopealiikkeinen, utelias tutkija ja matkamies”.

Esipuheen ja jälkisanojen välisille sivuille rakentuu runouden ja yhteiskunnallisuuden vuoropuhelu. Antologian nimeksi valittu Eeva Parkin säe ilmaisee selkeästi kokoelman aiheen ja teeman. Rahan mahti köyhdyttää sekä henkistä että aineellista elämää: ”Mittaan matkapuhelujen pituutta / En niiden sisältöä / Pyrin puhumaan hyvin lyhyesti / ja alan änk änk änkyttää.”

Jürgen Rooste pohtii runouden mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen.: ”mihin me tarvitaan runoa”. Hän kysyy, liittääkö runo eronneet vanhemmat uudelleen yhteen, auttaako se luopumaan viinasta, lopettaako se sodat, maksaako se vuokran tai nostaako se maahan piestyn ihmisen pystyyn.

Terävin kysymys kuuluu kuitenkin: ”toisaalta / mihin me tarvitaan viron valtiota / viron valtio on kuin grafomaanin runo”. Kysymys on hätkähdyttävä, koska omaa valtiota virolaiset ovat halunneet. Sopiiko kantaaottavan runon tulkinnaksi se, että vasta sellainen valtio on oma, jota saa arvostella? Kivikovassa nykyrunoudessa isänmaallisuus ei ole enää romanttista.

Runouden ja yhteiskunnan suhdetta metatasolla käsittelevien runojen lisäksi antologia nostaa esiin lukuisia konkreettisia kysymyksiä Viron historiasta, politiikasta, naapurisuhteista, kansallisesta identiteetistä, arkielämästä, taloudesta ja sosiaalipolitiikasta.

Kristiina Ehin pohtii lasten ja naisten asemaa kovassa maailmassa: ”synnyttää lapsia / ikipehmeistä emopesistä / kivikaupungin kulmikkaisiin huoneisiin / notkean lihan ja kuuman veren välistä / valaa heidät betoniin / hiekkalaatikon neljään nurkkaan.” Kalev Keskülan runoissa paljastetaan valtion muuttuneen kansalaisyhteisöstä liiketaloudellista voittoa takovaksi kansallisista arvoista piittaamattomaksi yritykseksi. Taiteilijanimen fs runossa virolaisesta mentaliteetista syntyy hyvin suomalainen kuva: raskasmielinen, juopotteleva, itsetuhoinen, sisäänpäin kääntynyt.

Kukin naapurimaa - Venäjä, Suomi, Ruotsi, Latvia – saa osansa. Kivisildnikin rajusti kantaaottavassa runossa ”Runoelma Putinille” jenkit ja EU ovat jatkamassa Neuvostoliiton imperialistista perintöä. Runo onkin kirjoitettu EU-vuonna 2004. Vaarattomampi, mutta arkisen kiusallinen on se suomalaisten turistien käyttämä ”kahiseva pusakka”, joka seuraa Kalju Kruusaa niin, että ”on pakko vaihtaa // toiselle puolen katua”.

Useimmat runot käyttävät keinonaan painokasta, kantaaottavaa ja julistavaa puhekieltä. Vanhemmista runoilijoista Toomas Liiv harrastaa eräänlaista esseen muotoa. Hänen runonsa ovat älyllisiä, ironisia, filosofis-poliittisia pienoistutkielmia. Triin Soometsin tajunnanvirtainen lapsuusmuisto poikkeaa useimmista kokoelman runoista. Antologian puoliväliin sijoitettuna se muistuttaa, että historia on myös henkilökohtaisia muistoja.

Vaikka Jan Kaus arvioi suomalaisen nykyrunouden sukeltavan kulttuurihistoriaan ja mytologiaan, virolaisessa lyriikassa ne ovat ehkä runsaamminkin läsnä. Runoissa elävät Väinämöinen, Kalevipoeg, Prometheus, Odysseus ja Penelope sekä uudemman ajan kirjailijat. Halunneeko Kaus painottaa, että virolaiset runot eivät sukella kulttuurihistoriaan, vaan sukeltavat kulttuurihistoriasta aineksia nykypäivään. Kalev Keskülan runossa ainakin ”Odysseus lentää lentokoneella / Concordella / koti-ikävää nopeammin” eikä enää haluakaan palata ”agraaripatriarkaaliselle kotisaarelleen – / missä kaikki miehet ovat sikoja - / vaan puolustaa ihmisten, palvelujen ja tavaran / vapaata liikkumista”.

1.3.2007

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt