Käärmesormus

Anita Myllykoski:

Nainen uhmaa asenteita

Käärmesormus

Kirjoittanut Tittamari Marttinen

Runoja

WSOY 2001

Sain ystävältäni lainaksi Tittamari Marttisen runokirjan Käärmesormus. Nähdessäni kannen ajattelin kyynisesti, että jälleen on yksi teos kirjoitettu Da Vinci-koodin vanavedessä, mutta onneksi erehdyin – runokirja on ilmestynyt vuonna 2001.

Kirjan etukannen maalaus on Leonardo da Vincin Pyhä Anna kolmantena, ja takakannessa on da Vincin hiilipiirros Maria, Pyhä Anna, Jeesus lapsi ja Johannes Kastaja. Kansikuvat ovat erittäin hyvä valinta, koska ne liittyvät runojen tapahtuma-aikaan ja teemaan.

Käärmesormus on yksi Tittamari Marttisen runokokoelmista. Marttinen on tullut tunnetuksi lasten- ja nuortenkirjailijana. Hän toimittaa nykyään lasten kirjallisuuslehteä Vinskiä, joka sai Onnimanni-palkinnon syksyllä 2006. Kokoelman alussa on eräänlainen prologi, joka kuuluu seuraavasti: ”Kolmen herttuan aikana olen elänyt,/minä, Beata Lyonilainen, Ala-Burgundista,/Jumalan armon vuonna 1421 pysähdyn tähän./Odotukseni on palkittu/toisin kuin nuorena kuvittelin./Matka oli kaunis, mutta lyhyt.”

Kokoelman kaikki runot kertovat siis yhden naisen elämästä myöhäiskeskiajalla. Runot ovat vapaamittaisia mutta luovat ihmeen hyvin illuusion historiallisesta ajasta ja tuon ajan ehkäpä poikkeuksellisen ja vahvan naisen ajatustavasta. Kirjailija on tehnyt huolellista tutkimusta, ja lopussa olevista kiitoksista selviää hänen työskennelleen Visbyssä ja Mazzano Romanon keskiaikaisessa linnoituksessa, italialaisessa taiteilijaresidenssissä.

Kokoelma on jaettu kolmeen osastoon: I Suudelmapuvussa, II Tulisija ja III Kalmanlintu. Maallinen ja hengellinen, niiden ristiriitakin, lomittuvat kautta kokoelman runojen. Käärme-symboliikka liittyy menetettyyn Paratiisiin ja kirkon määrittelemään naisen osaan Neitsyenä ja Pyhänä Äitinä mutta myös syntisenä naisena, jonka kuukautisveri virtaa pahuudesta.

Beatan äiti syntyi koettelemuksesta, selvisi kymmenen lapsen äidiksi. Beata on onnekas vanhimpana tyttärenä, siskon äiti vie hyvitykseksi luostariin. I osastossa Suudelmapuvussa runot kertovat nuoruuden kaikkivoipaisuudesta, seksuaalisuuden heräämisestä ja salaisesta rakastetusta. Beatan, kauppiaan tyttären, avioliitto on päätetty jo hänen ollessaan 4-vuotias. Osaston loppupuolella avioliitto solmitaan. Beatan avioliiton alku on aistinautintoja ja nuoren vaimon itsevarmuutta. Taustalla häälyvät ruton pelko ja vanhojen naisten ennustukset kirpeistä vuosista.

II osastossa Tulisija Beatalle syntyy lapsia, joista osa kuolee. Beata taistelee lastensa puolesta, imettää itse huolimatta miehen mielipiteistä, ja mies on yhä enemmän ulkopuolinen. Miehellä on pelihimonsa ja huijarinhymynsä ja toisinaan kovat otteet. ”Herjat minä nielen, huudot peittelen naurulla,/sen olen osannut jo nuoresta,/hartaasti hieron öljypisaraa mustelmien päälle.” Runot eivät peilaa ainoastaan Beatan tuntoja vaan yleisemmin avioliittoa, sen kuoleutumista sekä äitiyttä ja luovuttamista. Eipä niin vierasta, etteikö löytyisi yhtymäkotia nykypäivään. Vai kerrotaanko runoissa nykyajan kaksinaismoralismista ja naisen asemasta etäännytettynä historiaan?

III osastossa Kalmanlintu Beata on luovuttanut oman naiseutensa vaalimisen. Mieheltä on mennyt henki unelman syleilyssä. Beata ei kuitenkaan kanna marttyyrinseppeltä, vaan hänen hyppysissään on rohtojen ja yrttien taika, ja hän antaa apunsa naisille ja löytölapsille. Hän on parantaja, tietäjänainen, joka ei syyttele taudeista paholaista. Beatalle pyhää on vain yksinäisyys. Osaston ja kokoelman kaksi viimeistä runoa vievät hänet kuoleman portille.

Jokaisessa osastossa on yksi runo kirjoitettu kursiivilla, kaksi kolmesta kursiivirunosta liittyy Pyhään Annaan. Kokoelman runoja yhdistävä punainen lanka, naisen elämän kirjo, on suhteellisen helposti tavoitettavissa, mutta yksittäiset kielikuvat eivät kaikin paikoin avaudu useammankaan lukukerran jälkeen, mikä on hyvä, koska siinäpä syy tarttua tähän kokoelmaan uudestaan.

27.2.2007

Takaisin sivulle Lukurinki/Kirjaesittelyt