Siitä voi kulkea


Anita Myllykoski:

Hilja Mörsäri, ”sivulauseiden anarkisti”


Helsingin kirjamessuilla vuonna 2008 Hilja Mörsäri sai Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon. Palkinto myönnetään yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, joka on pitkään ja ansiokkaasti edistänyt lukemisharrastusta ja kirjallisuuden asemaa tai muuten omalla toiminnallaan tehnyt kirjallisuutta tutuksi. Mörsärin kohdalla perustelut pätevät yli viidenkymmenen vuoden ajalta.

Äidinkielen lehtori, kirjailija ja kirjallisuusvaikuttaja Hilja Mörsäri syntyi vuonna 1932 monilapsiseen pienviljelijäperheeseen Karungissa, Tornionjokilaaksossa. Opiskeluaikana Helsingin yliopistossa syntyivät runot esikoiskokoelmaan Kolme vuodenaikaa (1958). Se on osa 50-luvun modernismia, vapaamittainen ja monitulkintainen. Runot ovat minän etsintää, mukana myös uskonnon pohdintaa, mikä selittynee kasvuympäristön uskonnollisuudella. ”Kaitaa tietä kulkivat kaikki / maatansa tuntematta.”

Mörsäri on opettanut Kouvolassa, Kuusamossa ja Torniossa sekä pisimpään kotikaupungissaan Hämeenlinnassa. Kutsumusammattiin paneutuminen katkaisi vuosikymmeniksi hänen oman taiteellisen työnsä, jonka tuloksia ovat runokokoelmat Unohtaa toisin, toisin muistaa (1992), kaksikielinen kokoelma, ruotsinnokset Bo Carpelanin, Menneet meissä – i minnet (2001) ja Elämän vaihtuva valo (2006). Mörsärin aforismeista ja fragmentaarisista mietiskelyistä on julkaistu kokonaisuus Päivien ja unten kirjasta (2000). Siinä hän määrittelee ytimekkään ironisesti opettajuuden: ”Opettaja – valo, siivooja, vampyyri.” Näillä teoksillaan Mörsäri on saanut kirjallisen lempinimen ”sivulauseiden anarkisti”. Uusin aforismikokoelma Siitä voi kulkea ilmestyi tänä syksynä 2012.

Koulutyön ohella ja eläkkeellä ollessaan Mörsäri on toiminut legendaarisena kirjoittajien ja kirjailijoiden tukijana ja ateljeekriitikkona. Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelussa hän on ollut arvioijana monta vuotta. Hän on kirjoittanut esseitä ja kolumneja, toimittanut antologioita, tehnyt ja ollut yhtenä mukana tekemässä kirjallisuuden ja kirjoittamisen oppi- ja harjoituskirjoja. Esimerkiksi Sanomiset irti (1995), luovan kirjoittamisen kurssi lukioon, yläasteelle ja harrastuspiireille, on edelleen käyttökelpoinen nykyoppaiden tulvassa.

Aforismi vaatii punnittua kieltä ja ajattelua. Hilja Mörsäri on määritellyt esseen ja aforismin marginaalisiksi ”rajalajeiksi”, joissa lukijalta edellytetään malttia pysähtyä. ”Lauseet jotka sanovat harvakseltaan, eivät tieten tahtoen piilottele. Kertovat juurta jaksain, taukoja pitkin.” (Päivien ja unten kirjasta.)


Hilja Mörsäri: Siitä voi kulkea
Tampereen aforismiyhdistyksen julkaisu nro 1
Tampere 2012

”Lähellä ja kaukana ei ole välimatkakysymys, vaan tapa katsoa.”

Hilja Mörsärin uusimman aforismikokoelman mottona ja ovena on Simone Weilin ajatus ”Tämä maailma on suljettu ovi. Se on este. Ja samalla se on läpikulkupaikka.” Sitä lähestyy kirjailijan oma aforismi, josta on otettu alku ensimmäisen osaston nimeksi ja loppu yhden kirjaimen lisäyksellä koko teoksen nimeksi: ”Silta, ylimenopaikka. Sille ei voi rakentaa, mutta sitä voi kulkea.”

Simone Weil oli ranskalainen filosofi, joka kirjoitti ihmisten välisestä sorrosta, pohti pahuutta ja kärsimystä. Samoja teemoja on tässä kokoelmassa. Mörsäri kyseenalaistaa ja antaa ajattelemisen aihetta: ”Esittäytyvä hyvä – piiloutuvaa pahaa.” ja ”Epäile epäitsekkäitä valontuojia, hyvänsä sokeuttamia enkeleitä.”

Neljä kokoelman kahdeksasta osastosta alkaa otsikon lisäksi runolla. Lukija joutuu miettimään, mikä on sen ja aforismien suhde. Muutamat poikkeuksellisen pitkät aforismit piilottavat ajatuksen terävimmän kärjen.

Paikoin aforismeissa pilkahtaa nykyajan elämäntapa, tekniikka ja virtuaalimaailma, mutta enimmäkseen liikutaan ajattomissa elämän ja kuoleman peruskysymyksissä, ihminen itsensä ja toisten seurassa ja suhteessa Jumalan olemassaoloon. ”Avuton vastasyntynyt ja kuoleva ihminen – maan päälle astuneen Jumalan hahmot.”


Julkaistu Lapillinen-lehdessä 33 marraskuussa 2012