Ristiinnaulitut


Mikko Heikkinen:

Kalevi Sipola - ristiinnaulittujen puolella


Ristiinnaulitut
Kalevi Sipola
Atrain Kustannus 2012

Veli katsoi äitiä, sitä, mikä siitä oli jäljellä, eikä sitä ollut paljon, riuhtaisi itsensä tuolista ja harppoi edestakaisin oven suuhun ja lipaston eteen. Koppakuoriainen ylitti lattialla valoneliöä ja pysähtyi hetkeksi ihmettelemään eteen tullutta ikkunanpienan varjoa. Se ei edes ehtinyt huomata kenkää, joka rusensi sen läiskäksi valkoiseksi kuluneeseen lautaan.
   Rats.

Seitsemästoista lokakuuta kemiläinen Kalevi Sipola julkaisi esikoisteoksensa, Ristiinnaulitut-novellikokoelman. Atrain-kustantamon omistaja Matti Ylipiessaa ja vieraita vastassa oli vähäpuheinen mies. Matti haastatteli kirjoittajaa. Kalevi vastaili harvakseltaan. Vaikutti siltä, että kirjoittajan on vaikea puhua teksteistään.i>

Ristiinnaulitut on ensimmäinen kunnon tutustumiseni Sipolan teksteihin ja aiheisiin. Kokoelman luettuani ymmärrän siitä puhumisen haasteet. Sipola ottaa aiheensa elämän nurjalta puolelta. Novellien teemoina ovat vammaisuus, sairaus, hulluus ja kuolema. Sipola kertoo niistä kuitenkin taidokkaan myötätuntoisesti. Karuus ja herkkyys on toimiva yhdistelmä ja tässä Sipola onnistuu mainiosti yhdistelijänä.

Kokoelman kieli on yksinkertaista ja iskevää. Kerrontaa rytmittää tiivis dialogi ja usein väliin asetettu lyhyt, tapahtumaa kuvaileva lause. Tällainen ratkaisu tekee tekstistä miellyttävän lukea ja lukija pysyy hyvin tekstin matkassa. Painoarvo siirtyy kerronnalliselle puolelle, missä Sipolan ominaiset piirteet tulevat parhaiten esiin. Tekstit ovat kokonaisuutena ajattomia, mutta niihin sisältyy myös elementtejä menneiltä ajoilta. Kuinka moni nykynuori tunnistaisi Nagan-pistoolin, tai on kuullut pervitiinistä? Paikalliset elementit, tehdasympäristö, luonto ja meri tuovat omat sävynsä novellien maisemaan.

Monissa novelleissa kerronnan aikajärjestys on epälineaarinen. Menneisyyden ja nykyhetken sekoittuessa lukijan on tarkennettava katsettaan. Sipola heittää haasteen: Mikä on takaumaa ja mikä nykyhetkeä? Usein tekstin rakenne selviää vasta lopussa. Novellissa "Johannes" vanha mies muistelee laitoksessa menneisyyttään ja poikaansa, mutta muistot sekoittuvat. Koskettava kertomus Luttisen kuolemasta alkaa tapahtumien ajallisesta lopusta. Viimeinen lause on ratkaiseva, vaikka lukijan hämmennys aavistelee loppuratkaisua jo aiemmin. Sipola käyttää rikkonaista aikarakennetta taitavasti ja lähes poikkeuksetta toimivasti; ainoastaan Keisari-valssi unimaisine jaksoineen sortuu hieman liialliseen monimutkaisuuteen.

Kymmenen novellia ja sataviisikymmentä sivua on sopiva kokoelman mitta. Sipolan aiheet ovat raskaita, mutta novelli tekstilajina tuo niihin tarvittavaa keveyttä. Kertomukset ovat poimintoja ihmiselämän alueilta, mitkä lukija jättäisi muiden koettavaksi. Kokoelma näyttää, että nämäkin ristit on kannettava. Tämän viestin Ristiinnaulitut sanoo voimakkaasti. Kirjoittaja ei ole vain puolueeton havaitsija. Sipola on teksteillään ristiinnaulittujen puolella.

12.12.2012