Zen sanataiteessa


Marja-Leena Vierelä:

"Ei oo synti ottaa pois ihoaan 
ja tanssia ympäriinsä luisillaan"


Zen sanataiteessa. Esseitä luovuudesta.
(Zen in the Art of Writing – Releasing the Creative Genius within You)
Ray Bradbury
Suom. Elina Seppänen
Kansanvalistusseura 2008

Amerikkalainen Bradbury (s.1920) on science fictionin ja fantasia-kirjallisuuden tunnetuimpia edustajia. Hän on julkaissut novelleja, romaaneja ja käsikirjoituksia puolentuhatta. Suomeksi on käännetty mm. Fahrenheit 451, Marsin aikakirjat, Hullujen hautausmaa ja Paha saapuu portin taa.

Kun näkee kirjan nimen, on pakko matkata mielessään itään, nimi viittaa buddhalaisuuteen. Zen on mietiskelyyn keskittyvä buddhalaisuuden tunnetuin muoto länsimaissa. Aviisi 15/96 kirjoittaa… ”Zen ei ole seikkailu, se ei ole mystiikkaa. Se on samalla raiteella kulkemista ilman lähtökohtaa, ilman päämäärää, koska päämääränä on kulkeminen. Zen on keskittymistä arkeen. Koska zen on toimintaa, kaikki kielelliset selitykset tai kuvaukset vääristävät zenin luonteen, ja niistä tulee paradoksien sanataidetta.” Kuulostaa monimutkaiselta, mutta on peräti yksinkertaista, kun lukee kirjaa eteenpäin. Bradbury kirjoittaa valinneensa kirjan nimen sen shokkiarvon vuoksi.

Kirjailija kertoo tavastaan työskennellä, luovuus näkyy jo lukujen otsikoissa. ”Kuinka kiivetä elämän puuhun, heitellä itseään kivillä ja päästä takaisin alas luitaan ja henkeään murtamatta tai Muusan ruokinta ja hoito”.

Mikä on muusa? Muusan olen kuvitellut itseni ulkopuoliseksi hengeksi, runottareksi. Sivistyssanakirjan mukaan muusa on taiteilijan naispuolinen innoittaja. Bradburyn muusa löytyy meistä itsestämme. Se mitä muut kutsuvat alitajunnaksi, on Bradburyn muusa. Kaikki ne muistot, tuoksut ja tunteet, jotka meitä ovat koskettaneet, ovat muusamme. Meidän tulee sallia vain sen esille pääsy ja on muistettava ruokkia sitä. Tarinat ovat jo meissä, ne pitää kirjoittaa ulos. Jotta kaivomme ei kuivuisi, tulee sinne ammentaa jatkuvasti lisää, lukemalla, kokemalla, katsomalla. Itseriittoisuus on kuolemaksi.

Bradbury kehottaa kirjoittajaa olemaan vikkelä. Vikkelyydessä on hänen mukaansa totuus. Jos hidastelemme, ajattelemme, ja se tuo tyylin tavoittelua ja vääristää totuutta. Totuus on ainoa tavoittelun arvoinen tyyli, se on kirjoittajan oma.

Kirjoittaminen on työtä. Minkälainen kaiku sanalla työ on meille? Otsasi hiessä… Sanaan työ suhtaudumme kaksijakoisesti. Tämä aika suorastaan vaatii, että olemme kiireisiä, siis tärkeitä. Koemme syyllisyyttä, jos meillä ei ole työtä. Kun työtä on liikaa, olemme tympääntyneitä. Suuri osa ihmisistä tekee työtä rahan ansaitsemiseksi, ja onni, jos sitä tulee kuin syksyllä lehtiä. Jos kirjoittaja istuu koneensa ääreen silmissään setelitukko, hänen muusansa pysyy vaiti. Maineen tavoittelukin vääristää totuuden ja hiljentää muusan.

Kirjoittajan tulee löytää ilo tehdä (kirjoitus)työtä. Innostua olla kiinnostunut, hän haluaa tietää lisää ja hän rentoutuu työnsä ääressä. Antaa kirjoittaessaan kaikkensa. Mitä jos olisit laulaja ja esiintyessäsi laulaisit vain puolella teholla? Rentoutuessaan kirjoittaja lakkaa ajattelemasta, hän sallii muusan herätä. Olkoon tehtävä mikä hyvänsä, harjoitus tekee mestarin. Ei pidä odottaa inspiraatiota, vaan käydä innolla työhön. Menestyksestä saa nauttia, mutta ei pidä pelätä epäonnistumistakaan.

Kun olet ihosi käärinyt ja voit antaa luittesi tanssia, kysy itseltäsi, milloin kirjoitin niin, että aito vihani tai rakkauteni pääsi paperille?

11.11.2008