Marja-Leena Vierelä:

Odotan lautturia

Odotan lautturia kaikessa hiljaisuudessa. Olisin helpottunut, jos tulisit kaamoksen tienoilla, jolloin yö ja päivä ovat lähekkäin. Kun ajat sillä iänikuisella proomullasi, muista, ettet kolistele rannassa. Jokiyhtiön miehet ovat kipanneet rantaan mullikkakiveä, olisiko ihan ilkeyttään sinulle. Vihjeeksi vain, että vanhana lautturina ja huonolla proomulla saatat rantautua väärän talon kohdalle. Sinne, jossa sinua ei ollenkaan odoteta. Väkipakolla sinun on silloin kyydittäväsi otettava.

Ihmettelet varmaan, miksi juuri kaamoksen aikaan. En halua herättää koko kylää kukkakauppaan ja nimien keräykseen. Haluan hävitä noin vain, hiljaa, huomaamatta. Syksy on niin kaunista aikaa, että ruskalehtien toivoisin kahisevan jaloissasi, kun lautaltasi meille astelet. Tulet joskus sellaisella ryminällä, että autonpellit kolisevat tai lentokone putoaa ja syöksyy maahan.

Miksi esitän vaatimuksia? Nykyihmiset ovat tottuneet tilaamaan toiveidensa mukaisia matkoja, on outoa, jos et seuraa aikaasi. Sitä olen aprikoinut, ettei sinulla ole mitään järjestystä. Etkö osaa pitää kirjaa, lautalle kukin vuosiluokka kerrallaan? Olen lehdestä lukenut, että minua nuoremmat olet hakenut lautalle ja jotkut ikäloput, sairaat, niin kuin minäkin, odotamme ja odotamme.

Keväällä sinulla on useampi vuoro kuin muina vuoden aikoina. Pelkäät varmaan polttoainepulaa tai rospuuttokelejä ja ajat ylinopeudella ehtiäksesi enemmän. Maaseudulla sinun liikkumisesi helpottuu. Tankkaaminen käy kätevästi, kun bensa- ja dieselasemia tulee joka kylään.

Hätäkeskukset siirretään niin etäälle, että ambulanssit ajavat mihin sattuu, siinä välissä sinä ehdit lauttoinesi rantautua. Sinua auttaa sekin, että poliisin johtokeskuksia karsitaan. Virkavaltaa on nyt jo niin vähän, että puukonpisto ehtii sydämeen asti ja sinulla riittää matkustajia.

Ennen, kun tubi oli vielä taltuttamatta, pääsit helpolla. Sait samalla kertaa koko perheen ja monta samasta kylästä. Syöpään sairastuneet nykyään lautalle pyrkivät. Odota, kun rokotteita keksitään ja kantasoluhoitoja, silloin lautallesi on vähemmän nuoria tulossa. Saat seilata pelkkien vanhusten kanssa.

Olen aivan unohtanut, pitääkö itse hoitaa kyyti tummalle virralle ja vasta siitä sinä autat lauttoinesi johonkin? Olen ihminen, minullakin on taipumus puhua pahaa toisista, mutta virran ylittäneitä muistan kunnioituksella.

Suhtaudun nyt kevyesti tulevaan matkaan, mutta luultavasti pelko ajaa minut aivan epätoivoon, kun tunnen sinun hyisen hengityksesi lähestyvän. Alitajuisesti tiedostan, etten ole valmis vapaehtoisesti luopumaan tästä tehtäväänsä hitaasti ja kivuliaasti suorittavasta ruumiistani. Viime hetkellä huomaan, että elämäni meni hukkaan. Katkeruus on kuin pippurisumute, voimakas ja lamaannuttava. Koen ehkä, että minua on kohdeltu väärin, kun toiveeni eivät toteutuneet ja jäin ilman rintamerkkejä ja arvonimiä. Ei riitä, että jätän hiilijalanjälkeni. Pitäisi olla jotain suurta.

Takaisin sivulle Proosa