Peppi, Tirlittan ja Arabella


Anna Kyrö:

Itämeren orpotytöt: Peppi, Tirlittan ja Arabella


Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu (Ruotsinkielinen ensipainos 1945)
Oiva Paloheimo: Tirlittan (Suomenkielinen ensipainos 1953)
Aino Pervik: Arabella – merirosvon tytär (Vironkielinen ensipainos 1982)


On ymmärrettävää, että orpous on lasten ja nuorten kirjojen toistuva aihe: orvoksi jääminen on kautta historian ollut monen lapsen kohtalo. Vanhempien kuolema ei ole ainut orpouden aiheuttaja. Sen rinnalla on myös muunlaista isättömyyttä ja äidittömyyttä. Avioero, päihteiden käyttö, mielenterveyden ongelmat, rikollisuus tai aineellisen menestyksen nostaminen elämän ykköstavoitteeksi jättävät lapset vaille vanhempia siinä missä köyhyys, nälkä, sairaudet, pakolaisuus ja sotakin.

Vihervaaran Anna ja Iris rukka lienevät suomalaisten lukijoiden parhaiten tuntemat orpotytöt. Kummallekin käy hyvin, vaikka he eivät voikaan saada äitejään takaisin. Kasvattivanhemmat oppivat rakastamaan Annaa ja oma isä palaa huolehtimaan Iriksestä. Realististen kertomusten ohella orpoutta on käsitelty saduissa ja saturomaaneissa, joissa on mahdollisuus antaa lapsille yliluonnollisia voimia ja taitoja ja valaa siten luottamusta itsenäiseen selviytymiseen ahdistavissa tilanteissa.

Ruotsalainen Peppi, suomalainen Tirlittan ja virolainen Arabella ovat sielunsiskoja orpotyttöjen maailmassa. Orpouden lisäksi heitä yhdistää poikkeuksellinen ja vahva tyttöys. Pepin molemmat vanhemmat ovat kuolleet, mutta he ovat enkelinä ja neekerikuninkaana läsnä tyttärensä mielen todellisuudessa. Pepillä on sitä paitsi melkoinen isänperintö: talo ja matkalaukullinen kultarahoja, jotka turvaavat päivittäisen toimeentulon. Tirlittan on oikeastaan varsin moderni orpo. Hänen vanhempansa eivät ole kuolleet, vaan salama hajotti kodin ja lennätti perheenjäsenet eri ilmansuuntiin. Lukija voi tulkita ukkosmyrskyn avioeroksi: vanhemmat eivät palaa yhteen, vaikka he palaavat Tirlittanin elämään. Arabellan orpouden syy kerrotaan realistisesti. Äiti sekosi päästään heti synnytettyään tyttärensä ja teki itsemurhan hyppäämällä mereen. Arabella elää merirosvopäällikköisänsä laivassa ja painii vaikean kysymyksen kanssa: kuinka elää pahan keskellä ja kuinka rakastaa isää, joka haluaa tyttärelleen hyvää, mutta tekee vihollisilleen pahaa.

Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että Peppi on menettänyt fyysiset vanhempansa, Tirlittan tunnevanhempansa ja Arabella moraaliset vanhempansa. Kaikki kolme pystyvät kuitenkin suuntautumaan eteenpäin elämässään. Heidän selviytymisstrategioissaan on eroja, joissa voidaan nähdä myös piirteitä kansallisista stereotypioista. Ruotsalainen Peppi on iloinen, rohkea, ennakkoluuloton ja aloitekykyinen toiminnan nainen. Hän on itsenäinen, mutta ei yksinäinen. Hänellä on ihmisen veroiset asuinkumppanit Herra Tossavainen ja Pikku-Ukko, ystävät Tommi ja Annika ja tavallisen turvallinen naapurusto. Kymmenvuotissyntymäpäivillään hän pukeutuu isänsä yöpaitaan kuin kummitukseksi ja karkottaa muita kummituksia pistoolilla. Pepin elämässä ja tarinassa haikeus ei ole päällimmäisenä.

Suomalainen Tirlittan on taivaallisen isän lempilapsi. Hänen selviytymisensä pohjautuu naiiviin, mutta toimivaan uskoon hyvyyden voimaan. Hänen voimanlähteenään on myös eloisa ja herkkä tunne-elämä, joka sallii niin haltioitumisen kuin kiukuttelun. Tirlittanillakin on isänperintö: okariino ja sen soittamisen lahja, taiteellisuus. Tirlittan pystyy yliluonnollisiin tekoihin samoin kuin Peppi.

Virolaisen Arabellan kohtalo on tummasävyisin. Hänen selviytymisensä ehtona on isää koskevan moraalisen kysymyksen ratkaiseminen, mikä johtaa lopulta luopumiseen isästä ja isänperinnöstä. Lukijan ahdistusta helpottaa se, että myös isä tekee oman ratkaisunsa, joka sopii yhteen Arabellan kehittyvän moraalin kanssa. Merten kauhu ei kuvittelekaan olevansa hyvä ihminen. Sen seuraukset ymmärrettyään hän on valmis tekemään tilaa tyttärensä edustamalle hyvyydelle. Isän ja tyttären yhteys syntyy moraalisella tasolla, vaikka heidän tarinansa ei voi päättyä tavanomaiseen onnelliseen loppuun. Arabella – merirosvon tytär ei olekaan pienten lasten kirja, ehkä ei lastenkirja lainkaan. Tirlittanin estetisoivat pohdinnat voivat myös jäädä lasten ulottumattomiin, mutta tapahtumien onnellinen päätös laukaisee jännityksen ja ahdistuksen.

Orvoksi jääminen ei pysäytä elämää; tytöt kuljettavat sitä eteenpäin. Peppi raivaa tietä itsenäiseen ja toimeliaaseen naisen elämään. Tirlittan voittaa hengen voimalla taistelun kuolemaa vastaan ja säilyttää lämpimät tunnesiteet molempiin vanhempiinsa. Arabella haluaa luoda uutta elämää äitinä. Mutkat suoriksi oikaisten voidaan sanoa, että Pepin ratkaisu on toiminnallinen, Tirlittanin tunneperäinen ja Arabellan moraalinen. Kukin teos sisältää toki paljon monipuolisempia ja hienovaraisempia sävyjä. Vanhempien jättämällä perinnölläkin on tehtävänsä selviytymisessä. Mielenkiintoista on, että ne konkreettiset välineet, joita tytöt käyttävät selviytymisessään, ovat isien perua.

8.7.2008