Proosa‎ > ‎

Satumainen laturetki




 Irma Melin:


Satumainen laturetki



On varhainen aamu. Pihapuut ovat huurteessa, mittarin lukema lähellä 20 miinusastetta. Kevyt sumu leijuu puiston puiden katveessa. Almanakan mukaan kevään pitäisi olla jo pitkällä, mutta luonto lykkää öisin tuhteja pakkaslukemia. Kiirehdin Perämeren hangille. Rannalla hämmästelen, kun ei näy yhtään hiihtäjää. Lieneekö usvan peittämä jääkenttä oudostuttanut.

Olen sivakoinut rannan tuntumasta lähelle Selkäsaarta. Tihentyvä sumu ja hiljaisuus ympäröivät minut. Tunnen, että olen jossakin ja en missään. Latu kääntyy kohti saaren eteläkärkeä. Huurteen kuorruttamat merkkikepit häämöttävät sumussa. Ajoksen tuulimyllyt seisovat apeina siivet alas luotuina ja näyttävät olevan aivan kivenheiton päässä. Horisontti ja tuulten puhaltamat, aaltomaiset hanget sulautuvat toisiinsa. Tuulen vire kuljettaa sumua, nostaa tuulimyllyt likelle, seuraavassa hetkessä peittää ne kokonaan. Tunnelma on kuin sadussa. Minun täytyy pysähtyä tarkistamaan, olenko oikealla ladulla. Aurinko kipuaa korkealle sumun yläpuolelle. Tuulimyllyt ovat kadonneet, tilalla on laaja kirkkaana hohtava lumiaava ja saari on katkennut. Hätkähdän. Vitivalkoinen seinämä kohoaa korkeuksiin.

- Eihän se näin ole, hoen itselleni. Rannan huurteiset puut kätkeytyvät usvaan.

Sumu alkaa hälvetä. Ylimmät kuusen latvat kurkistavat hauraina, mutta vahvistuvat. Ne ovat nyt vapaina tiirailemaan, näkyykö kuin joskus ennen purjelaivat kiitämässä kohti Perämeren laajoja selkiä. Vai muistuuko mieleen rahtilaivat odottamassa redillä puutavaran lastausta kaukomaille. Ylväät, komeat puut enää hienon harson hunnussa. Ajoksen aallonmurtajalle tuulimyllyt ovat palanneet paikalleen. Auringon säteet kimaltelevat hangen lukemattomissa jääkiteissä. Lumous alkaa kaikota, vaikka toivoisin sen jatkuvan.

Usva leijailee mantereen puolella poukkoillen. Vuorotellen pieni alue näkyy selvästi, hetken päästä esiin ryöpsähtää seuraava rannan kohta, kunnes se Lumilinnan jyhkeitten seinien ylitse pakenee kohti pohjoista.

Kun palaan saaresta, lumous on kadonnut. Tutut tuulimittarit, Kemi-yhtiön ja Veitsiluodon tehtaitten savut kaartuvat kohti itää. Myötätuulessa hiihtelen kevyesti. Kaupungin ranta lähenee ja satumainen hiihtoretki mielessä nousen rantatörmälle.