Lyriikka‎ > ‎

Mennyttä etsimässä




Toini Marjamaa:



Mennyttä etsimässä



Tunsin kerran kevätyönä
kaipuun aikoihin menneisiin. 
Kartan taittelin taskuhuni
repun otin, ja kompassin.

Saavuin paikkaan, josta lähti
polku, jatkuen vaaroihin. 
Eessä aukeni metsä ennen
nyt vain autio kannokko.

Rasiin kaadetut rungot kätki
polun suunnankin entisen. 
Silmiin siinsi vain raiskioita
läpipääsy mahdoton.

Lähdin suojaan mä tutun kämpän
kummun kätkemän pirttisen, 
jonka luona niin monet kerrat
metsän ääniä kuuntelin.

Kumpu outona silmiin piirtyi
koneen runnoman seudun näin. 
Kämppä sortunut, katto poissa
kamiinastakin muisto vain.

Kuusivanhus mi haltijana
kämppää ylväänä vartioi, 
pois on kaadettu paikaltansa
selluloosaksi tehty kai.

Vielä kahvit mä keittää aioin
puron kirkkahan äärellä. 
Otin pakin ja menin rantaan
rapaoja vain jäljellä.

Nostin reppuni.lähdin poies
jätin hyvästit menneelle. 
Muistoissani vain tänne palaan
kuulen kuuseni huminan.