Lyriikka‎ > ‎

Jouluyönä




Martti Takalo:



Jouluyönä



Nukkuu lumituiskun peittäminä talot. 
Puut lailla kynttilöiden seisoo, 
ei monestakaan akkunasta loista valot, 
pilvien on peittämä tuo taivaan tähtikartta. 
On polku tuossa juuri kulkematon, 
se seuraileepi jään kattamaa jokivartta.

Hiljaista on, nukkuu maisemakin talviunta. 
Taloin akkunat jo katsoo mustina
ja kaikkialla puhdasta on, valkeata lunta. 
Kaikki hiljaa on kuin polku tuossa, 
liki kulkematoin kuin unohduksen suossa.

Ja katso, polkuahan kulkee valon piiri. 
Jostain kuin soitto, laulu soi, 
se pimeään jo kaikkialle hiljaa kiiri. 
Pien lapsi siinä kulkee, valoa hän kantaa. 
Valkea on yllään lämmin suojapuku, 
ja valon ympärilleen loistaa antaa.

Ja katso, aukeavat taivaan pilviverhot. 
Tähtikartta niin kauniina jo loistaa, 
ja kuule, niin kuin soisi kirkkoin kellot. 
Polku, sen tiemmä, johtaa kylään juuri, 
kylään joka nukkuu unohduksen unta, 
tietämättään tulee sinne vieras suuri.

Käy lapsi lyhtyinensä kylän keskeen. 
Tuo kirkas valon piiri, kuin päivä, 
yltää kartanoon kuin mökkiin lesken. 
Kohottaapi lapsi lyhdyn, aloittaen laulun, 
loistaa kirkkautta jo taivaan tähtikartta, 
liikkuu laulu kylään, leviääpi jokivartta.

Kylä herää ihmeelliseen lauluun. 
Kuin enkelin on ääni hällä, 
ja syttyy valo jokaisehen lasiruutuun. 
Taivas tähtinensä yhtyy lauluun. 
On suuri niin juhlava tää yö, 
olkoon rauha ja ylistys ainoa nyt työ. 
Laulaa kyläläiset pihoillansa, 
hartaasta ilosta on kiitollinen tää kansa.

Oi pyhä ja puhtaan valkea tää yö. 
Kun lapsi kera lyhdyn tänne valon tuo, 
he tietävät, hän tulee jokaisen nyt luo. 
Taivas ylistystä pauhaa, loistaa kaikkein kasvot. 
Kunnia nyt Jumalalle, suurelle pelastajalle. 
Ja hänen lähettämälleen lunastajalle.