Lyriikka‎ > ‎

He vaelsivat




Marja-Leena Vierelä:



He vaelsivat



He vaelsivat sintolaisiin temppeleihin, 
heittivät kilisevät kolikkonsa alttarin eteen
ja taputtivat käsiään kolmesti, 
herättivät näin Jumalansa.

Temppelin pihassa he kiinnittivät kirjoituksensa 
puiden oksille, joihin olivat pyyntönsä muotoilleet: 
anna maailmaan rauha
anna minulle rakkautta
suo pitkää ikää
terveyttä.

Oliko jotain unohtunut: 
pidä mannerlaatat paikoillaan
älä nostata tsunamia
älä anna ydinvoimaloiden sydänten sulaa.

Tuulessa ja auringossa toiveet haalistuivat, 
unohtuivat ja laatat liikkuivat, 
tsunami pyyhkäisi, 
sydämet olivat vaarassa sulaa.

Heidän riisipeltonsa, 
kirsikkatarhansa
ja hillityt kivipuistonsa, 
ihmiset kimonoissaan ja arkipuvuissaan, 
otti vastaan Tyynimeri.

Vuoristojen ja auringonnousun maa
oli peltikasaa ja mutaa, 
uponneita laivoja ja talojen raunioita
joku pelastunut etsi ja löysi omaisensa.

Kuolleensa hän lähetti tuntemattomaan
buddhalaisin menoin. 
Hiljaisena kohtaloonsa taipuneena hän, 
joka jäi henkiin, 
jatkoi elämäänsä suru hartioillaan.