Lyriikka‎ > ‎

Annu laulaa




Ella Pohjanen:



Annu laulaa



Annu oli pieni tyttö
ehkä viiden vanha,
nenänpäässä pisamia,
posket pullollansa.
Sisarusta viisi hällä
oli vanhempaakin,
monenlaiset oppitunnit,
heiltä Annu saakin.

Usein kehdon jalaksille
pikkutyttö nousi,
helmat siinä heilahdellen
pienempiä sousi.
Keinutteli siskojansa
unten maille illoin,
laulun myötä lapsosille
uni saapui silloin.

Lauloi laulut monenlaiset,
innostuikin noista,
eipä löydy laulumiestä
ahkerampaa toista.
Sanat kovin helposti
kun tytön mieleen jäivät,
niinpä niitä laulaessa
kului talvipäivät.

Annulle nyt isommat
ne opettivat laulun,
jolla hän sai iloiseksi
heidän naamataulun.
Pienempää näin yllyttivät:
Vieraille sä muista
laulaa tämä, silloin kuulet
hörönaurut suista.

Kun sitten saapui vieraisille
kylän naista kaksi,
Annu tiesi hetken tulleen
alkaa laulajaksi.
Niinpä hän nyt ilomielin
lurittamaan alkoi,
silloin rivon pornolaulun
sanat ilmaa halkoi.

Äiti katsoi ihmetellen,
mitä laulaa Annu.
Arvatenkin isommat
on sanat suuhun pannu.
Vieras tuota kauhisteli,
nauruun puhkes toinen,
onhan tytön tuutulaulu
aivan erikoinen.

Isän suukin virnehessä
vähän olla taitaa,
eipä tästä suurempaa
lie kenellekään haittaa.
Eivät enää vieraatkaan
kiinnostuneet muusta,
kuin mitä tytön tylleröinen
ulos päästi suusta.

Kahdeksannen värssynsä
kun tyttö kajahutti,
silloin pikku Ullan suusta
jo putosikin tutti.
Uni otti pienokaisen
nukkumatin maahan,
hänet hyvin untenmaille
laulamalla saahan.

Annulle nuo laulun sanat
oli oudot kovin,
ei jäänyt niitä miettimään,
kuin joskus pienen tovin.
Äidiltä nyt kovat nuhteet
saivat lapset toiset,
tästä lähtein lopetatte
neuvomiset moiset.

Lastenlaulut sopivat
vain pienokaisten suusta,
eikä heidän tarvitsekaan
rallatella muusta.
Ei korkeata kulttuuria
tämä ole varmaan,
mutta muistot esiin tuo se,
lapsuusajan armaan.